Poliisi pyytää havaintoja Parikkalan sunnuntaiaamun luvattomasta ilotulituksesta: Pellolle ammutut ilotulitteet aiheuttavat vaaraa eläimille

Poliisin mukaan vastaavat tapaukset ovat hyvin harvinaisia.

Arkisto

Parikkalassa ammuttiin ilotulitteita sunnuntaina aamuyöllä.
Parikkalassa ammuttiin ilotulitteita sunnuntaina aamuyöllä.

Parikkalassa Särkisalmella ammuttiin ilotulitteita viime sunnuntaina aamuyöllä. Räjähteitä ammuttiin omakoti- ja rivitaloalueella peltoa kohden. Tapahtuma-aika oli noin kello 3.30–4.45.

Ilotulituksesta mahdollisesta lentävät kappaleet voivat olla erityisen vaarallisia esimerkiksi eläinten rehuihin osuessaan.

– Ilotulitteen päässä kuumuus on satoja asteita, niin vaara on että syntyy esimerkiksi maastopalo, rikosylikonstaapeli Ilkka Vainikka toteaa.

Poliisilla ei toistaiseksi ole tiedossa, kuka ilotulitteita on ampunut ja mistä syystä. Tapahtunutta tutkitaan räjähdesäännösten rikkomisena.

Vainikan mukaan vastaavanlaiset tapaukset ovat hyvin poikkeuksellisia, etenkin tähän aikaan vuodessa. Ilotulitteisiin ja niiden ampumiseen on haettava erikseen lupa

– Tältä kesältä ei missään tapauksessa ole toista vastaavaa, tämä on ensimmäinen. Joskus näitä on ollut, mutta ovat erittäin poikeuksellisia.

Poliisi pyytää tapahtuneesta silminnäkijähavaintoja. Asiasta tietäviä pyydetään ilmoittamaan havaintonsa sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 0295 414 559.

Kuutostiellä hurjasteltiin ylinopeutta

Lisäksi poliisi pysäytti Kuutostiellä Jänhiälän kohdalla keskiviikon ja torstain välisenä yönä henkilöauton kuljettajan, jonka epäillään ajaneen 170 kilometrin tuntinopeudella alueella, jolla nopeusrajoitus on 100 kilometriä tunnissa. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Kommentoidut