Ely-keskukselta korjaamoremonttiin 90 000 euron investointituki — Maaseutuohjelman rahaa sai 11 yritystä ja 26 hanketta

Yhteensä yritykset saivat tukea lähes 370 000 ja hankkeet lähes 1,7 miljoonaa euroa.

Risto Hämäläinen

Luomuhankkeet saivat useita myönteisiä tukipäätöksiä. Arkistokuva
Luomuhankkeet saivat useita myönteisiä tukipäätöksiä. Arkistokuva

Lappeenrantalainen Konekorjaamo Lavonen Oy on saanut Kaakkois-Suomen ely-keskukselta 90 315 euroa investointitukea korjaamotilan uudisrakennukseen ja vanhan tilan laajennukseen, kertoo ely-keskuksen tiedote. Lappeenrantalainen Mustola Timber Oy sai samanlaista investointitukea 67 411 ja imatralainen Kymen Peltikate Oy 11 000 euroa. Tuen osuus on 20 prosenttia kunkin investoinnin kokonaisrahoituksesta.

Kyseisen maaseutuohjelman rahoitusta sai loka-joulukuussa 2018 kaikkiaan 11 yritystä yhteensä lähes 370 000 euroa. 

Rahoitusta sai samana aikana myös 26 kehittämishanketta. Niiden saama tukisumma on lähes 1,7 miljoonaa euroa.

Tukea saivat esimerkiksi Lappeenrannan teknillinen yliopisto 91 869 euroa liiketoimintariskin hallintaan luomuviljan tuotanto- ja toimitusverkostossa, Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö 89 154 euroa retkiportaalin uudistamiseen, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu 202 185 euroa luomun saamiseksi lentoon, Imatran Pallo-Veikot 59 200 euroa eSport-kerhotoimintaan, Rautjärven, Ruokolahden ja Parikkalan kunnat 71 400 euroa kahteen matkailuhankkeeseen sekä Tainionkosken urheilukalastajat 10 904 euroa kalamajan kunnostamiseen.

Kaikki rahoitusta saaneet yritykset ja yhteisöt löytyvät valtakunnallisesta hankerekisteristä.

Maaseuturahoitusta saaneisiin yrityksiin ja hankkeisiin voi tutustua myös tästä.

Luetuimmat