Neljä nuorta autovarasta sai tuomion — Yksi tuomituista kaahasi poliisia karkuun viime kesänä Imatrankoskella, kun liikkeellä oli paljon ihmisiä Imatran yöt -tapahtuman vuoksi

Nuoret varastivat kuusi autoa Lappeenrannasta ja Imatralla. Yksi autoista päätyi Kuopioon, jonne alaikäinen varas oli sen ajanut.

Kai Skyttä

Neljä autovarkauksia tehtaillutta nuorta miestä on tuomittu sakkoihin sekä erilaisiin vankeusrangaistuksiin Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa. Oikeus hylkäsi viidettä miestä vastaan nostetun syytteen.

Nuoret varastivat kuusi autoa Lappeenrannasta ja Imatralta. He myös varastivat myös esimerkiksi alkoholia yhdestä ravintolasta Lappeenrannassa ja alkoholia, tupakkaa sekä suklaata yhdestä ravintolasta Imatralla. Teot tapahtuivat lokakuun 2016 ja elokuun 2017 välisenä aikana.

Syytetyt myönsivät osan syytteistä.

Miehistä yksi sai kolme kuukautta vankeutta kymmenestä eri rikoksesta. Hänellä oli myös aikaisempi tuomio. Kortiton mies syyllistyi liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ajamalla poliisia karkuun varastamallaan autolla Imatrankoskella yöllä viime heinäkuussa. Hän ajoi 40 kilometrin tuntinopeudella alueella, jossa ajaminen on sallittu ainoastaan takseille. Taksijonossa oli ihmisiä, sillä Imatran yöt –tapahtuma oli järjestetty edellisenä päivänä.

Tuomituista kolmella aikaisempia tuomioita

Toinen nuori mies tuomittiin neljän kuukauden nuorisorangaistukseen varkauksista sekä auton ajamisesta kortitta. Yhden varastamansa auton hän ajoi Lappeenrannasta Kuopioon. Mies oli tekojen aikaan alaikäinen, ja hänellä on aiempia tuomioita.

Kolmas mies sai 45 päivää ehdollista vankeutta varkauksista ja auton kuljettamisesta oikeudetta. Hänelläkin oli aiempi tuomio. Neljäs mies sai 30 päiväsakkoa auton varastamisesta. Hänen tuloillaan maksettavaa tulee 180 euroa.

Nuoret määrättiin maksamaan korvauksia noin 3 400 euroa korkoineen aiheuttamistaan vahingoista.

Tuomiot eivät ole lainvoimaisia, vaan niistä voi valittaa Itä-Suomen hovioikeuteen.

 

Luetuimmat