Lappeenrannan Flowpark suljettu, puisto on avoinna enää vain tilauksesta ryhmille — Toimitusjohtaja kiistää, että myyntikeskusteluja olisi vielä käyty

Flowpark-ketjun toimitusjohtaja Janne Kalhama kertoo, että Myllysaaren puiston varalle ei ole suunnitelmia.

Heli Blåfield

Lappeenrannan Flowpark aukesi kuusi vuotta sitten. Arkistokuva kesältä 2013.
Lappeenrannan Flowpark aukesi kuusi vuotta sitten. Arkistokuva kesältä 2013.

Myllysaaren seikkailupuisto Flowpark on tämän kauden ollut avoinna enää vain tilauksesta.

— Halutaan kokeilla nyt tällaista ratkaisua, Flowpark-ketjun toimitusjohtaja Janne Kalhama toteaa.

Kalhaman mukaan myyntikeskusteluja ei ole vielä käyty.

— Mutta totta kai kaikki on kaupan, jos joku on kiinnostunut.

Ketjulla ei vielä ole suunnitelmia Lappeenrannan seikkailupuiston tulevaisuudesta.

Flowpark Lappeenrannan nettisivut eivät tällä hetkellä ole toiminnassa. Nettisivulla ilmoitetaan, että sivua päivtetään.

Flowpark avasi ensimmäiset puistonsa Turkuun ja Lappeenrantaan. Vuonna 2014 yritys laajeni ketjuksi ja avasi franchising-mallilla toimivat uudet puistot Vierumäelle ja Ähtäriin. Seuraavana vuonna samalla mallilla toimivat puistot avattiin Tampereelle ja Hämeenlinnaan.

Luetuimmat