Talvi on tehnyt pahoja poteroita Lappeenrannan kerrostalokaduille — Autoilija rysäytti 26 senttiä syvään kuoppaan Leipurinkadulla

Kiviharjussa tilannetta pidetään ennen näkemättömän vaikeana. Tiekarhut saapuvat alueelle ehkä vasta maaliskuussa.

Kai Skyttä

Eero Kivimäki auttoi kiinni jäänyttä autoilijaa torstaiaamuna Leipurinkadulla.
Eero Kivimäki auttoi kiinni jäänyttä autoilijaa torstaiaamuna Leipurinkadulla.

Henkilöauto näyttää seisseen melkoisen tovin Lappeenrannan Leipurinkadun laidassa. Lumi ja jää ovat kuorruttaneet auton kokoisen alueen ympärille yllättävän kovan ja jyrkästi viettävän polanteen.

— Putousta on 26 senttiä. Mittasin kuopan syvyyden tänä aamuna vatupassin kanssa, Leipurinkadun varrella asuva Eero Kivimäki kertoo.

En ole ikinä nähnyt kadulla kiinni jääneitä autoja yhtä paljon kuin tänä talvena. - Eero Kivimäki

Tähän poteroon läheisen kerrostalon pihasta lähtenyt autoilija rysäytti ajokkinsa torstaiaamuna. Kuljettaja ei ajoissa erottanut kuoppaa muusta lumesta, vaan ajoi monttuun ja juuttui kiinni.

— Siinä auto oli sitten poikittain Leipurinkadulla tukkimassa liikennettä.

Tarvittiin Kivimäen etuvetoinen Volvo ja kolme vapaaehtoista työntäjää, ennen kuin jumiin jäänyt auto saatiin takaisin tasamaalle. Irronneita auton osia ei kuopasta jälkeen päin löytynyt, mutta jäljistä päätellen auton pohja on kyntänyt voimalla jään reunaa.

Eero Kivimäki lähettää kipakat terveiset kaupungin katujen kunnossapitäjille.

— En ole ikinä nähnyt kadulla kiinni jääneitä autoja yhtä paljon kuin tänä talvena. Näitä katuongelmia on joka puolella Lappeenrantaa, Kiviharjunkatukin on kuin kynnöspeltoa.

Taloyhtiön vastuu päättyy jalkakäytävään

Palaute katujen huonosta hoidosta lähtee välillä väärään osoitteeseen. EK Isännöinnin isännöitsijä Ari Perälä muistuttaa taloyhtiön vastuun päättyvän jalkakäytävän ja ajoradan liittymäkohtaan. Katualueen hoito kuuluu kuitenkin kaupungille.

Perälän mielestä Leipurinkadun ongelmien perimmäisenä syynä on alueen autopaikkojen vähäisyys. Kun kadunvarsi on jatkuvasti täynnä pysäköityjä autoja, huoltotyöt jäävät vaillinaisiksi.

Kai Skyttä

Korkeakaan polanne ei erotu helposti.
Korkeakaan polanne ei erotu helposti.

— Katu pitäisi laputtaa ja tyhjentää autoista, jotta höyläys voitaisiin hoitaa, Perälä toteaa.

Myös toimitusjohtaja Tero Suoreijus Kiinteistöhuolto Reijuksesta tuntee Leipurinkadun kuopat. Ne ovat pahimpia, mihin hän on tänä talvena törmännyt.

Tiekarhu olisi toivottu vieras asuntoalueilla, mutta järeää kalustoa eksyy pienemmälle katuverkolle harvakseltaan. Polanteiden poistaminen sisältää vielä omat vaikeutensa.

— Katua höylättäessä jää ja lumi aurataan syrjään, ja penkat voivat jäädä lähitalojen sisäänajoväylille. Olisi hyvä, jos huoltoyhtiöt saisivat vaikka automaattiviestejä tiekarhujen liikkeistä, jotta pääsisimme nopeasti poistamaan kulkuväylille kertyneen lumen, Suoreijus toteaa.

Riskinä autojen vaurioituminen

Toistaiseksi tiekarhuista puhutaan kuin satuolennoista. Kivimäki muistelee nähneensä koko talvena vain yhden ainoan tiehöylän.

— Tämä ei ole mikään leikin asia. Ihmiset ajavat vahingossa parkkiin syvälle monttuun. Riskinä on se, että autot vaurioituvat, Kivimäki toteaa.

Kai Skyttä

Eero Kivimäki (vasemmalla) esittelee Leipurinkadun syvintä kuoppaa naapuritalon taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana toimivalle Vesa Tantulle.
Eero Kivimäki (vasemmalla) esittelee Leipurinkadun syvintä kuoppaa naapuritalon taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana toimivalle Vesa Tantulle.

Kerrostalokadut saavat hoitoa maaliskuussa

Tiekarhut eivät ole talviunilla. Alkuvuodesta ne ovat kunnostaneet pääteitä ja yksittäisiä hankalia kohteita.

— Perjantaina höylättiin Kirkkokadun mäkeä, joka on ollut vähän ongelmallinen, kun ajokaistat ovat kaventuneet polanteiden kasvaessa, Lappeenrannan kaupungin vastaava tiemestari Matti Himmi kertoi.

Koneet ovat nyt siirtymässä Lappeenrannan länsialueilla Voisalmen suuntaan. Keskustan kerrostalokaduille ne ehtivät aikaisintaan maaliskuun ensimmäisellä viikolla.

Maaliskuussa lunta voi tulla vielä monta kymmentä senttiä, joten sääennusteita seurataan tarkasti. Työt koetetaan ajoittaa niin, ettei samaa katua tarvitsisi höylätä moneen kertaan yhden talven aikana.

— Tarvittaessa kerrostalokaduille voidaan antaa pientä ensiapua.

Tiekarhu murtuu kovassa pakkasessa

Poikkeuksellisen ankara pakkasjakso voi sekoittaa suunnitelmat, sillä tiekarhua ei kannata käyttää yli 20 asteen pakkasessa. Torstaiaamuna höyläys loppui alkuunsa, kun pultteja alkoi mennä poikki.

— Rauta on niin haurasta kovalla pakkasella, että keskeytimme höyläyksen. Huonolla tuurilla voi rikkoutua jotain sellaista, johon ei saa helposti varaosia. 

Pyörätuoli ei kulje pottupellolla

Katujen kuoppaisuus ei aiheuta harmia pelkästään autoilijoille. Liikuntavammaisen kulkeminen ulkona voi olla talviaikaan jopa mahdotonta.

— Asia on tullut esiin kaupungin esteettömyystyöryhmässä. Pyörätuolilla pitäisi päästä kulkemaan, lappeenrantalainen kaupunginvaltuutettu Jari Karhu (kesk.) toteaa.

Karhu on pannut merkille katujen ja teiden kunnossapidon heikkenemisen kaupunkialueella. Säästämisen seuraukset kasvattavat jo kustannuksia välillisesti.

— Tulee vaaratilanteita ja tapaturmia, autojen iskunvaimentimet ja nivelet kuluvat.

Karhun mielestä tilannetta voisi helpottaa töiden uudella ajoituksella. Esimerkiksi auraamaan voitaisiin lähteä jo ennen aamuruuhkaa ja välttää näin lumen tamppautumista kiinni katuihin.

Kai Skyttä

Polanteet ovat kasvaneet huomattavan korkeiksi, kun autoja on jatkuvasti pysäköitynä Leipurinkadun varteen.
Polanteet ovat kasvaneet huomattavan korkeiksi, kun autoja on jatkuvasti pysäköitynä Leipurinkadun varteen.