Peltikolaripaikalle ei välttämättä saavu enää poliisia – Silloin osapuolten pitää löytää sopu keskenään

Uuden tieliikennelain myötä poliisia ei enää hälytetä kaikille kolaripaikoille.

Roni Rekomaa

Poliisin tehtävät pienissä peltikolareissa vähenevät.
Poliisin tehtävät pienissä peltikolareissa vähenevät.

Uuden tieliikennelain astuminen voimaan kesäkuun alussa merkitsee muutoksia poliisin toimintaan kolaritilanteissa. Pienen peltikolarin sattuessa poliisi ei välttämättä tule paikalle selvittämään tilannetta. Arvion poliisin hälyttämisen tarpeesta tekee hätäkeskus.

Poliisia ei välttämättä hälytetä jatkossa selvittämään esimerkiksi matalien nopeuksien peltikolareita, tien oikealle puolelle suistumisia ja moottoripyörällä kaatumisia. Hälytys jätetään tekemättä vain, jos on selvää, ettei kumpikaan osapuoli ole voinut loukkaantua.

Kriteerit, joista yhdenkin toteutuminen johtaa jatkossakin poliisin hälyttämiseen, ovat tilanteessa loukkaantuneet tai pelastettavat, merkit heikentyneestä ajokunnosta, liikenteenohjauksen tarve, kolmannen osapuolen vahingot sekä osapuolten erimielisyydestä aiheutuva turvallisuusuhka.

Poliisi hälytetään myös, mikäli tilanteessa epäillään rikosta tai tapauksen osapuolen ajokuntoa tai terveyttä.

Vähäisissä onnettomuustilanteissa osapuolten tulee sopia asia keskenään, selviää Kaakkois-Suomen poliisin tiedotteesta. Mikäli sopua ei synny, lopullisen päätöksen tekee tarvittaessa vakuutusyhtiö.

Poliisi lisäksi suosittelee vähäisten onnettomuuksien osapuolia kuvaamaan vahinkoja ja ottamaan toistensa yhteystietoja ylös vakuutusyhtiötä varten.

Luetuimmat