Kuutostiellä 199 kilometrin tuntinopeudelle edellä ajavaa kaveriaan tavoitellut mies tuomittiin sakkoihin – Matkustajana ollut mies sai tuomion yllyttämisestä

Kai Skyttä

Etelä-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi Kuutostiellä kaahanneen kuljettajan ja auton matkustajan sakkorangaistuksiin. Arkistokuva.
Etelä-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi Kuutostiellä kaahanneen kuljettajan ja auton matkustajan sakkorangaistuksiin. Arkistokuva.

199 kilometrin tuntinopeudella Kuutostiellä ajanut mies on saanut tuomion Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa.

Oikeus katsoi vuonna 2000 syntyneen miehen syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen syyskuussa Luumäellä. Nopeusrajoitus paikalla oli 100 kilometriä tunnissa. Mies tunnusti menetelleensä syytteessä kuvatulla tavalla.

Oikeus tuomitsi myös autossa matkustajana olleen vuonna 2000 syntyneen miehen yllytyksestä tekoon. Oikeus katsoi näytetyksi, että matkustaja oli yllyttänyt kuljettajaa ajamaan kovempaa, jotta he tavoittaisivat aiemmin liikkeelle lähteneen kaverin. Mies kiisti syyllisyytensä, mutta oikeus piti syyllisyyttä tukevia todistajakertomuksia luotettavina ja johdonmukaisina. Oikeuden mielestä kuljettaja ei olisi ryhtynyt tekoon ilman matkustajan kehotuksia.

Oikeudessa maaliskuun alussa käsitelty teko tapahtui ilta-aikaan viime vuoden syyskuun lopussa Luumäellä. Auton kyydissä oli kolme matkustajaa.

Käräjäoikeus tuomitsi molemmat syytetyt 110 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen. Maksettavaa molemmille tulee 660 euroa.

Syyttäjä oli vaatinut kuljettajalle lyhyttä ehdollista vankeusrangaistusta ja matkustajalle tuntuvaa sakkorangaistusta. Oikeus kuitenkin katsoi, että tuntuva sakkorangaistus oli poikkeuksellisesti myös kuljettajalle riittävä rangaistus. Molempien maksettavaksi tulee myös rikosuhrimaksu.

Autoa kuljettanut mies oli ollut väliaikaisessa ajokiellossa teon ajankohdasta lähtien, ja käräjäoikeus katsoi tuon ajan riittävän ajokiellon pituudeksi.

Tuomio on lainvoimainen.