Kelan toimeentulotuen päätöksissä on paljon pieniä tai suurempia virheitä: Oikaisuvaatimuksia jätetään kasapäin ja ihmeen moni menee myös läpi

Vähintään joka kolmas oikaisuvaatimus hyväksytään osittain tai kokonaan.

Pekka Kimpanpää

Kelan toimeentulotukipäätökset ruuhkautuivat alkuvuodesta 2017 pahoin. Nyt ruuhkista on jo selvitty, mutta kehitettävää on edelleen. Arkistokuva.

Kansaneläkelaitoksella on takanaan myllerryksen vuosi. Perustoimeentulotuen myöntäminen siirtyi vuoden 2017 alussa kunnilta Kelaan, mikä aiheutti Kelan riittämättömän valmistautumisen vuoksi ennennäkemättömät ruuhkat toimeentulotukipäätöksiin.

Vaikean alkuvuoden jälkeen Kelan otteet ovat koko ajan parantaneet.

Huhtikuusta lähtien asiakkaat ovat saaneet toimeentulotukipäätökset lakisääteisessä ajassa eli seitsemässä päivässä, kertoo etuuskäsittelyn päällikkö Raija Kostamo Kelan eteläisestä vakuutuspiiristä, johon myös Lappeenrannan ja Imatran seutu kuuluvat.

Käsittelyajat vaihtelevat jonkin verran viikottain.

— Alimmillaan hakemusten läpimenoaika on ollut 3,6 päivää ja ylimmillään 5,9 päivää. Tosi tiukkoja viikkoja on ollut, mutta olemme pärjänneet, Kostamo kertoo.

Yli sata oikaisuvaatimusta joka päivä

Nykyään asiakkaat saavat siis päätöksensä lakisääteisessä ajassa. Moni löytää kuitenkin moitittavaa päätösten sisällöstä.

Tuoreen tilaston mukaan Kelan toimeentulotukipäätöksistä tehdään Suomessa 100–140 oikaisuvaatimusta joka päivä.

Yllättävän moni valitus tuottaa myös tulosta.

— Kokonaan tai osittain hyväksytään 30–45 prosenttia oikaisuvaatimuksista, Raija Kostamo kertoo.

Rahallinen merkitys vaihtelee

Hyväksyttyjen oikaisuvaatimusten rahallinen merkitys vaihtelee.

Joissain tapauksissa kyse voi olla yksittäisen lääkkeen korvaamisesta ja muutamasta eurosta. Kyse voi kuitenkin olla myös satasista.

Raija Kostamo ei halua arvailla, mistä oikaisuvaatimusten suuri määrä ja korkea hyväksymisprosentti kertovat. Vertailutietoa ei ole, koska aiemmin toimeentulotukipäätökset tehtiin kunnissa.

Kostamo pyytää soittamaan oikaisuvaatimuskeskuksen määräaikaiselle puheenjohtajalle Petri Lemettiselle. Häntä ei kuitenkaan tavoitettu.

Ei ihme, jos virheitä syntyy

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotessa Kelan luvut herättävät oitis huomiota.

Oikaisuvaatimusten hyväksymisprosentti on aiempaan verrattuna huomattavan suuri, kommentoi vastaava sosiaalityöntekijä Ritva Nikkilä Lappeenrannan aikuisten keskuksesta.

Eksotessa toimeentulotuen päätöksiä tehtiin vuositasolla noin 20 000. Oikaisuvaatimuksia jätettiin vuosittain satakunta, joista ani harva muuttui jatkokäsittelyssä.

Ritva Nikkilä löytää Kelan luvuille luontevan selityksen.

Toimeentulotuki tuli Kelan henkilöstölle täysin uutena asiana, joten ei siis ihme, että oikaistavia virheitä on tullut. Lakeja on tulkittu eri tavoin kuin ennen, eivätkä päätökset ole noudattaneet aina vakiintuneita oikeuskäytäntöjä.

— Vuosi on ollut opettelua kaikille. Kelalle ja meillekin, Ritva Nikkilä toteaa.

Osa toimeentulotuesta Eksotelta

Kunnat vastaavat edelleen ehkäisevästä ja täydentävästä toimeentulotuesta.
Etelä-Karjalassa Kelan ja Eksoten keskinäisessä työnjaossa on Ritva Nikkilän mukaan yhä kirkastamista, sillä asiakkaita pompotellaan turhaan.

Ei ole mitenkään tavatonta, että Kela passittaa asiakkaan Eksoten sosiaalityöntekijöiden luo, jotka toteavat asian kuuluvan kuitenkin Kelalle. Tämä turhauttaa aina, etenkin jos asiakas on vaikkapa liikuntarajoitteinen vanhus.

— Kelan virheet työllistävät sosiaalitoimea. Välillä tuntuu, että olemme ikään kuin kuntalaisten asiamiehiä Kelan suuntaan.

Suunta koko ajan parempaan

Karmaisevan alkuvuoden jälkeen Kelan toiminta on koko ajan mennyt kuitenkin parempaan suuntaan, Ritva Nikkilä korostaa.

Parempaan pyritään myös Kelassa.

Etuuskäsittelyn päällikkö Raija Kostamo kertoo Kelan käynnistävän 2018 tammikuussa kymmenien uusien työntekijöiden rekrytoinnit toimeentulotuen käsittelyyn.

Tavoitteena on varmistaa riittävät resurssit ja nopeuttaa toimeentulotukihakemusten käsittelyä entisestään. Henkilöstö on joutunut aivan liian tiukoille, Raija Kostamo myöntää.

— Ylitöitä on teetetty valtavasti. Nyt haluamme niistä eroon.