Pääkirjoitus:Rajakaupunki Imatra pohtii tulevaisuuttaan, kaupungin peruspilarit kestävät vielä pitkään, mutta uutta elinvoimaa tarvitaan

Imatran kaupungilla on meneillään juhlavuosi, kun Imatran perustamisesta tulee tänä vuonna 70 vuotta. Juhlallisuudet huipentuivat lauantaina perinteiseen Imatra-päivään.

Imatralla on hieno historia, josta käänteitä ei puutu. Omaleimaisessa rajakaupungissa on koettu vuosien saatossa monia rajan kiroja ja iloja. Sotavuodet jättivät oman leimansa.

Juhlavuonna Vuoksen varressa on tapahtunut paljon. Kaupunki teki päätöksen Suomen suurimman puukoulun rakentamisesta Mansikkalaan, Honkaharjun sairaala myytiin kymmenien miljoonien eurojen kaupassa terveyspalveluja tarjoavalle Attendolle.

Kaiken päälle kaupunginjohtaja vaihtui lennossa, kun vain vuoden tehtävässä ollut Rami Hasu sai käytännössä potkut.

Imatralla käännetään katsetta tulevaisuuteen nyt Kai Roslakan johdolla. Kauas on silti vaikea katsoa, sillä aivan lähivuodetkin ovat osin usvan peitossa. Juha Sipilän johtama hallitus yrittää ajaa läpi sote- ja maakuntauudistusta, joka olisi suurin julkishallinnon uudistus Suomen historiassa.

Uudistus on edennyt vaivalloisen hitaasti ja se on häirinnyt Imatran ja muidenkin kaupunkien kehittämislinjauksia. Uudistuksen vaikutuksia vasta arvaillaan.

Tulevaisuutta voi silti ounastella. Imatralla on pidetty kiinni itsenäisyydestä ja monet ratkaisut viestivät siitä, että liitos Lappeenrantaan ei ole ajankohtainen.

Imatran talous on kunnossa, mutta väestö vanhenee ja veronmaksajat vähenevät. Investointeja Imatralle tekevät suurteollisuus ja matkailu ovat pitkään Imatran vankkoja tukijalkoja.

Mutta Imatra tarvitsee uusia työpaikkoja eli käytännössä monipuolisemman elinkeinorakenteen, uusia yrityksiä ja vahvaa elinkeinopolitiikka myös nykyisten tueksi.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat