Iso-Kristiina pitää ovensa toistaiseksi auki, jotta ruokakauppoihin, apteekkiin ja terveysasemalle pääsee

Osa Ison-Kristiinan liikkeistä on supistanut aukioloaikojaan, osa sulkenut ovensa ja osa toimii normaalisti.

Anu Kiljunen

Kauppakeskus Iso-Kristiina pitää ovensa auki, jotta päivittäin tarvittavien palvelujen luo pääsee. Kuva on otettu syykuussa.
Kauppakeskus Iso-Kristiina pitää ovensa auki, jotta päivittäin tarvittavien palvelujen luo pääsee. Kuva on otettu syykuussa.

Kauppakeskus Iso-Kristiina pitää ovensa toistaiseksi auki. Osa liikkeistä on supistanut aukioloaikojaan, osa sulkenut ovensa ja osa toimii normaalisti.

Cityconin liiketoiminnan kehittämisestä vastaava johtaja Sanna Yliniemi kertoo, että kauppakeskuksen auki pitämisellä varmistetaan kuluttajien pääsy päivittäisten palvelujen luo, kuten apteekkiin, ruokakauppoihin ja terveysasemalle.

Koronavirus on vähentänyt olennaisesti kävijöiden määrää kauppakeskuksessa sekä etenkin oleskelua yleisissä tiloissa.

Kauppakeskuksessa toimitaan Yliniemen mukaan viranomaisten antamien ohjeiden mukaan.

– Me emme ryhdy valvomaan liikkumista, ellei meitä siihen määrätä. Jokaisella on velvollisuus noudattaa viranomaisten ohjeita ja tunnettava oma vastuunsa.

Siivousta tehostettu, mainonta lopetettu

Iso-Kristiina on ottanut käyttöön poikkeustoimia koronaviruksen takia.

Siivousta tehostettiin muutama viikko sitten. Pesuaineet ovat mahdollisimman desinfioivia. Ovenkahvoihin, hissinappuloihin ja kaiteisiin kiinnitetään erityistä huomiota.

Mainonta ja markkinointitoimet on lopetettu. Kauppakeskuksen liikkeille on annettu runsaasti joustoa aukioloaikojen määrittelyyn, koska liikkuminen on vähentynyt. Kahvilat ja ruokapaikat toimivat ja niiden odotetaan toimivan viranomaisten ohjeiden mukaisesti.

Koska koronavirus on vähentänyt asiakasmääriä eri liikkeissä eri tavoin, vuokrasopimusten velvoitteita ja vuokrien huojennuksia punnitaan jokaisen vuokralaisen kohdalla erikseen.

Yliniemen mukaan vuokralaisten lähtökohdat ja tilanteet ovat hyvin erilaisia. Siksi päätöksetkin ovat tapauskohtaisia Citycon on luonut toimintatavan ja prosessin vuokrasopimusasioiden käsittelemiseksi. Keskustelut ovat käynnissä, ja ensimmäisiä päätöksiä tehdään tällä viikolla.

Koronaviruksen etenemisen varalta Citycon on tehnyt kauppakeskukselle erilaisia varautumissuunnitelmia.

– Koska kukaan ei pysty ennustamaan, mihin tilanne johtaa, voimme näin reagoida nopeasti muuttuviin toimintaohjeisiin.