Tornien taisto Etelä-Karjalassa Parikkalan Tarassiinlahden nimiin

Torni ylsi 89:llä eri lintulajilla valtakunnallisessa kisassa sijalle 21

Kari Weijo

Koskelot aamu-uinnilla Lappeenrannan Haapajärvellä.
Koskelot aamu-uinnilla Lappeenrannan Haapajärvellä.

Tornien keskinäisen taiston Etelä-Karjalassa voitti Tarassiinlahden lintutorni, josta havaittiin 89 eri lintulajia Parikkalan Saarella.

Se oli myös parhaiten menestynyt sisämaan torneista ja 21:s koko maan tilastoissa.

Tarassiinlahden harvinaisimmat havainnot olivat muuttohaukka ja punakaulahanhi.

Aivan kintereille maakunnallisessa kisassa ylsi Parikkalan Siikalahden lintutorni 88 lintuhavainnoilla. Siellä harvinaisimmat linnut olivat haarahaukka ja mustapyrstökuiri.

Kolmanneksi paras oli Ylämaan Väkevänjärven lintutorni 80 havainnolla, joista pikkukuovi ja mustapyrstökuiri olivat harvinaisimmat.

Niin kuin Lappeenrannan Haapajärvellä lintuharrastajat lauantaina arvelivat, kisa käytiin kylmimmissä oloissa kuin koskaan aikaisemmin.

Tästä syystä lintuhavainnot jäivät tavallista niukemmiksi kaikkialla maassa.

Kisan järjestänyt BirdLife Suomi nimesi päivän harvinaisimmaksi linnuksi mustakaulauikun.

Lintu havaittiin Haapajärven lintutornin lisäksi 20:ssä muussa tornissa. Kilpaan osallistui yhteensä 314 lintutornia.

Kaikkein eniten lintuhavaintoja (101) tehtiin Helsingin Vanhankaupunginlahdella.

Juttua muokattu 6.5. kello 19.30. Korjattu väärä tieto, että mustakurkku-uikku ja mustakaulauikku olisivat sama laji. Mustakaulauikku on harvinainen vieras, mustakurkku-uikku pesii Suomessa.

Tulokset:

(Suluissa valtakunnallinen sijoitus)
1) Parikkala, Saari, Tarassiinlahti 89 (21) 2) Parikkala, Siikalahti lintutorni 88 (23) 3) Ylämaa, Väkevänjärvi 80 (44) 4) Lappeenranta, Haapajärvi 71 (95)
5) Lappeenranta, Vainikkala, Telkjärvi 68 (110) 6) Parikkala, Saari, Pohjanranta 65 (125) 7) Parikkala, Siikalahti, Patotien lintulava 65 (130) 8) Rautjärvi, Simpeleen vesitorni 64 (136) 9) Lemi, Nuorajärvi 60 (170) 10) Lappeenranta, Askola 56 (197) 11) Ruokolahti, Kuokkalampi 56 (puuttui valtakunnallisesta tuloslistasta) 12) Savitaipale, Lavikanlahti 52 (224) 13) Savitaipale, Mäntyperä 31 (294).

Uusimmat uutiset

Kommentoidut