Eekoo remontoi Myllykeskusta 1,5 miljoonalla eurolla, S-market päivitetään viimeisimmän konseptin mukaiseksi

Etelä-Karjalan Osuuskauppa tiedotti tiistaina vuoden 2019 tuloksestaan. Verollinen myynti kasvoi 385,4 miljoonaan euroon.

Kai Skyttä

Myllykeskuksen S-marketia remontoidaan noin 400 000 eurolla.
Myllykeskuksen S-marketia remontoidaan noin 400 000 eurolla.

Etelä-Karjalan Osuuskauppa (Eekoo) remontoi Myllykeskusta noin 1,5 miljoonalla eurolla. Uudistus koskee Myllykeskuksen S-marketia ja muuta kiinteistöä sekä sisätilojen että julkisivun osalta. S-market on Eekoon suurin.

Eekoon marketkaupan johtaja Olli Kurppa kertoo, että S-market päivitetään S-ryhmän uusimman valtakunnallisen ruokakauppakonseptin mukaiseksi. Se tarkoittaa muutosta esimerkiksi kaupan kiertojärjestykseen, joka aiemmin alkoi kulutustavaroilla.

– Uusi asiointikierros aloitetaan hedelmillä ja vihanneksilla, sitten tulevat leivät. Asiointikierrosta muutetaan enemmän perinteisen ruokakauppakierroksen suuntaan.

Kurpan mukaan kiertojärjestyksen lisäksi luvassa on parannuksia myös ruokatoriin ja paistopisteelle. S-marketin osuus Myllykeskuksen investoinnista on noin 400 000 euroa.

Kai Skyttä

S-marketia ei suljeta missään vaiheessa remontin aikana. Valmista on tarkoitus olla maaliskuussa.
S-marketia ei suljeta missään vaiheessa remontin aikana. Valmista on tarkoitus olla maaliskuussa.

Eekoon alueella on ennestään uuden konseptin mukainen S-market Joutsenossa, jonne se rakennettiin viime vuonna. Jatkossa kaikki Eekoon S-marketit uudistetaan noudattamaan samaa konseptia.

Uudistustöitä tehdään myös muualla kiinteistössä: Myllykeskuksessa sijaitseva Rahulan rehun lemmikkieläinliike muuttaa Kaluste kaakon viereen. Lisäksi Myllykeskuksen julkisivulle tehdään kasvonkohotus keväämmällä. Kurpan mukaan remontin pitäisi olla valmis kesään mennessä.

Vuoden 2020 Eekoo tekee myös mittavan laajennuksen ja remontin Lappeenrannan Prismaan, johon investoidaan 13,5 miljoonaa euroa. Lisäksi Eekoo avaa ruoan verkkokaupan Imatran Prismassa.

Kai Skyttä

Kokonaisuudessaan Myllykeskuksen remonttiin investoidaan noin 1,5 miljoonaa euroa.
Kokonaisuudessaan Myllykeskuksen remonttiin investoidaan noin 1,5 miljoonaa euroa.

Viime vuonna investointeja 7,5 miljoonalla

Eekoo tiedotti vuoden 2019 tuloksestaan tiistaina. Verollinen myynti kasvoi 385,4 miljoonan, kun edellisvuonna se oli 384 miljoonaa. Päivittäistavarakaupan myynti kasvoi vajaan prosentin.

Eekoon mkaan Ison-Kristiinan Sokoksen myynti kasvoi 20 prosenttia ja hotelli- ja ravintolatoimialan myynti 2,4 prosenttia.

Viime vuonna Eekoo investoi 7,5 miljoonaa euroa palveluverkostoonsa. Joutsenon S-marketin lisäksi Saarelle avattiin uusi Sale ja Punkaharjun S-market uusittiin täydellisesti. Myös uusi ravintola Venn avattiin Sokos Hotel Lappeeseen.

Eekoo hanki omistukseensa Kehruuhuoneen ja Lappeenrannan Delta-auton liiketoiminnat.

Bonuksia Eekoo kertoo jakaneensa asiakasomistajille 11,4 miljoonalla eurolla. Taloutta kohti se tarkoittaa keskimäärin 169 euroa, mikä on 20 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Vuoden lopussa Eekoon henkilöstömäärä oli 982. Henkilöstön määrä kasvoi 29:llä vuonna 2019.¨

Eekoo kertoo myös rekrytoivansa ennätysmäärän kesätyöntekijöitä, kun ensi kesällä pestataan 650 kesätyöntekijää ja -harjoitelijaa.