Imatran rajanylityspaikan rataa parannetaan, Vainikkalaan uusi rajatarkastusasema

Parikkalassa parannetaan liittymää, läpivalaisua ja tunnistusjärjestelmiä. EU:n yhteistyöhankkeen tuella parannetaan kuutta itärajan rajanylityspaikkaa.

Santeri Tynkkynen

Kuuden itärajan rajanylityspaikan infrastruktuuria parannetaan vuosina 2019-2022. Arkistokuvassa Imatran rajanylityspaikka.
Kuuden itärajan rajanylityspaikan infrastruktuuria parannetaan vuosina 2019-2022. Arkistokuvassa Imatran rajanylityspaikka.

Imatran, Parikkalan, Vainikkalan ja Vaalimaan rajanylityspaikkojen infrastruktuurin parantaminen alkaa tänä vuonna.

Väylävirasto kertoo tiedotteessaan, että Imatralla parannetaan etenkin rajanylityspaikan junarataa.

Rajan ylittävän rautatie on tilapäinen kansainvälinen rajanylityspaikka.

Imatralla töiden budjetti on 5,2 miljoonaa euroa, josta tukea saadaan 4,2 miljoonaa euroa. Hanke on osa EU:n rajat ylittävän yhteistyön ENI CBC Kaakkois-Suomi–Venäjä -yhteistyöohjelmaa.

Parikkalassa parannetaan liittymää, Vainikkalaan uusi rajatarkastusasema

Parikkalassa parannetaan rajanylityspaikalle Kuutostieltä vievää liittymää sekä kehitetään läpivalaistuslaitteistoa ja tunnistusjärjestelmiä.

Parikkalassa töihin on varattu 4,9 miljoonaa euroa. Siitä tuen osuus on 3,9 miljoonaa euroa.

Vainikkalaan rakennetaan uusi rajatarkastusasema ja kehitetään valvontajärjestelmiä. Hankkeen budjetti on noin 6,4 miljoonaa euroa, josta tuen osuus on 5,1 miljoonaa euroa. Väylävirasto ei osallistu tämän hankkeen kustannuksiin, mutta on hankkeen hallinnollinen vetäjä.

Vaalimaalla sujuvoitetaan ylitystä kaistajärjestelyillä

Kymenlaakson puolella Vaalimalla kehitetään kaistajärjestelyjä, jotta sujuvuus rajanylityksessä paranisi. Myös valvontajärjestelmiä parannetaan. Työt maksavat 5,6 miljoonaa euroa, josta tuen osuus on 4,5 miljoonaa euroa.

Parannustöitä tehdään kaikkiaan kuudella itärajan rajanylityspaikalla. Kaakkois-Suomessa sijaitsevien rajanylityspaikkojen lisäksi parannetaan myös Vartiuksen ja Raja-Joosepin infrastruktuuria.

Työt toteutetaan vuosina 2019¬-2022.