Mies ja nainen murtautuivat naisen sukulaisen kotiin – Anastivat suuren määrän lääkkeitä

AOP/Ismo Pekkarinen

Mies ja nainen murtautuivat naisen sukulaisen kotiin – Anastivat suuren määrän lääkkeitä

Lappeenrantalaismiehen kotiin kesäkuussa 2018 murtautuneet mies ja nainen ovat saaneet tuomion Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa.

Kaksikko rikkoi miehen asunnon oven ikkunan ja pääsivät näin sisälle taloon. Asukas, joka oli naisen sukulainen, ei ollut paikalla tapahtuma-aikaan.

Murtautuja veivät asunnossa olleesta kaapista yhdeksää eri lääkeainetta. Osa lääkkeistä oli reseptilääkkeitä osa saatavilla ilman reseptiä.

Kaksikko tunnusti tekonsa oikeudessa.

Oikeus tuomitsi vuonna 1992 syntyneen miehen yhteiseen kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä varkaudesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Oikeus otti rangaistusta määrätessään huomioon sen, että mies syyllistyi tekoon aiemman ehdollisen tuomionsa koeajalla. Koeajan korottava vaikutus oli kolme kuukautta.

Vuonna 1997 syntynyt nainen puolestaan tuomittiin yhteiseen viiden kuukauden vankeusrangaistukseen törkeästä varkaudesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta. Hänkin syyllistyi nyt käsiteltyyn rikokseen aiemman ehdollisen tuomion koeajalla. Hänen tuomionsa oikeus langetti ehdottomana.

Aiheutetusta vahingosta kaksikolle tuli korvattavaa 148 euroa.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Uusimmat uutiset

Kommentoidut