Sudet veivät siitospässin maatalon pihasta Joutsenon Pätilässä

Jussi Nukari

Tuoreessa lumessa susien liikkeitä on helpompi seurata. Kuva on arkistosta.
Tuoreessa lumessa susien liikkeitä on helpompi seurata. Kuva on arkistosta.

Sudet hakivat pässin maatalon pihasta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Isäntä Markku Tynkkynen löysi siitospässin jäänteet pellonreunasta varhain maanantaiaamuna.

— Menin antamaan hevosille heiniä ennen kello kuutta ja näin tuoreet verijäljet. Varikset ja korpit olivat siellä pitämässä juhlia.

Tynkkysen maatila on Joutsenon Pätilässä noin neljän kilometrin päässä Joutsenon kirkolta.

— Pässin lihapaino oli 40 kiloa. Se oli syöty niin, että ei siitä ollut kuin pää jäljellä, ja vähän kaulaa, Tynkkynen sanoo.

Tynkkynen piti viittä pässiä pihapiirissä. Niistä neljä oli päässyt sisälle suojaan, mutta sudet olivat saaneet yhden eristettyä ja ajettua pellolle. Pässin jäänteet löytyivät noin 150—200 metrin päästä talosta.

Yhdeksänsenttinen tassunjälki

Joutsenon riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Jussi Hynninen on sataprosenttisen varma, että kyseessä olivat sudet. Paikalta löytyi 9—10 senttiä leveä sudenjälki.

— Ne voivat olla osa sitä seitsemän suden laumaa, joka on pyörinyt Etelä-Saimaan riistanhoitoyhdistyksen ja meidän alueella talven aikana. Meillä on havaintoja myös kolmistaan liikkuvista susista.

Hynnisen mukaan tämä oli ensimmäinen tietoon tullut kotieläinvahinko Joutsenon alueella. Asialla on täytynyt olla vähintään kaksi sutta.

— Pässi oli niin iso, ettei yksittäinen susi saisi sitä syötyä.

Hynninen kertoo, että kolmen porukassa liikkuvista susista on riistakamera- ja näköhavaintoja tältä talvelta. Ne saattavat kuitenkin kuulua suurempaan seitsemän suden laumaan.

Pihahavainnoista tieto poliisille

Hynnisen mukaan viime talven havainnot osoittavat, että alueen susikanta on kasvanut. Hynnisen mukaan eläimet ovat tulleet myös aiempaa röyhkeämmiksi.

— Ihmiset tekevät havaintoja suurpedoista rajan pinnassa, siellähän havaintoja pitääkin tehdä. Mutta sudet pihapiirissä ei minusta ole normaalia.

Hän toivookin, että ihmiset ilmoittaisivat pihassa tehdyistä susihavainnoista poliisille. Jos sudet tulevat toistuvasti pihoihin, poliisi voi myöntää poikkeusluvan niiden kaatamiseen.

— Noin vaan poliisi ei lupaa myönnä. Yleensä sudesta jää myös jälki, josta kannattaa ottaa valokuva. Paikallisen riistanhoitoyhdistyksen suurpetoyhdysmiehet voivat sitten käydä varmentamassa havainnon.

Tästedes Markku Tynkkynen pitää jäljelle jääneitä pässejä sisällä yöaikaan. Hänestä pihaan tulleet sudet voisi hävittää.

— Ei niistä mitään hyötyäkään ole. Ei minulla ole mitään luonnoneläimiä vastaan, mutta pysyisivät korvessa, Tynkkynen sanoo.

Juho Maijala

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat