Uusia ravintoloita avataan kevään kuluessa Isossa-Kristinassa — Lappeenrantalaisen kauppakeskuksen kävijämäärät ja myyntiluvut nousivat kahdella prosentilla viime vuonna

Marleena Liikkanen

Isoon-Kristiinaan odotetaan uusia ravintoloita kuvassa oikealla näkyvän Daddy's Dinerin paikalle. Kuva arkistosta.
Isoon-Kristiinaan odotetaan uusia ravintoloita kuvassa oikealla näkyvän Daddy's Dinerin paikalle. Kuva arkistosta.

Vaatekauppa siivitti lappeenrantalaisen ostoskeskus Ison-Kristiinan kävijämäärän ja myyntiluvut hienoiseen nousuun viime vuonna.

Sekä kävijämäärä että myynti kasvoivat kaksi prosenttia vuodesta 2017. Ison-Kristiinan omistajan Cityconin mukaan kauppakeskuksessa kävi 4,3 ihmistä vuonna 2018. Myynnit ylsivät 88 miljoonaan euroon. Kauppakeskuspäällikkö Jukka Niemisen mukaan kasvu on ollut tasaista Ison-Kristiinan avajaisista vuodesta 2015 saakka.

Viime vuonna Ison-Kristiinan merkittävimmät uudet myymäläavaukset olivat nuorten muodin kauppa New Yorker ja vapaa-ajan sekä retkeilyn erikoisliike Partioaitta. Molemmat ovat ketjujen ensimmäiset ja ainoat myymälät Lappeenrannan alueella.

— Viimeisen parin vuoden aikana olemme kehittäneet erityisesti muodin ja pukeutumisen tarjontaa. Tämä työ näkyy nyt hyvissä kasvuluvuissa, Nieminen sanoo.

Tänä vuonna Citycon panostaa ravintoloiden kehittämiseen.

Nordic Hospitality Parners Oy:n ravintoloiden Daddy’s Dinerin ja Bella Roman tyhjäksi jättämästä tilasta käydään parhaillaan neuvotteluja eri toimijoiden kanssa. Nieminen kertoo, että ravintolapalveluista halutaan tehdä monipuoliset ja tähän pyritään vuokraamalla toisen kerroksen tilat kolmelle tai neljälle eri yritykselle.

— Tavoite on, että pääsemme avaamaan ravintoloita jo kevään aikana. Jos ei kaikkia kerralla, niin ainakin joitakin. Sopimus edellisen toimijan kanssa päättyi tammikuun lopussa, joten olemme päässeet työstämään asioita uusien toimijoiden kanssa kunnolla vasta helmikuun ajan.

Kauppakeskuksen ensimmäisessä kerroksessa vapautuu tyhjää tilaa, kun korukauppa Glitter suljetaan kannattamattomana maaliskuussa. Sen paikalle ei ole vielä löytynyt uutta toimijaa.

Tällä hetkellä Isossa-Kristiinassa toimii 70 liikettä.

Luetuimmat