Kahta lappeenrantalaista ja yhtä joensuulaista miestä epäillään väkivaltaisesta ryöstöstä Joensuussa: Nuorelta mieheltä vietiin 300 euroa

Epäillyt ovat kiistäneet rikoksen. Seuraavaksi tapaus etenee syyteharkintaan.

Petra Husu

Poliisi epäilee kolmea miestä Joensuussa viime kesäkuussa tapahtuneesta ryöstöstä. Miehistä kaksi on kotoisin Lappeenrannasta. Kuvituskuva.
Poliisi epäilee kolmea miestä Joensuussa viime kesäkuussa tapahtuneesta ryöstöstä. Miehistä kaksi on kotoisin Lappeenrannasta. Kuvituskuva.

Poliisi epäilee kahta lappeenrantalaista ja yhtä joensuulaista miestä Joensuussa viime kesänä tapahtuneesta ryöstöstä.

Parikymppinen joensuulainen mies joutui kolmen hengen seurueen pahoinpitelemäksi Joensuun keskustassa juhannuspäivän aamuna, Itä-Suomen poliisi kertoo tiedotteessaan.

Miehen lompakko vietiin samassa yhteydessä. Lompakko löytyi myöhemmin, mutta sen sisällä olleet noin 300 euroa oli anastettu.

Poliisi epäilee teosta kolmea parikymppistä miestä. Heistä kaksi on kotoisin Lappeenrannasta ja yksi Joensuusta. Epäillyt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikokseen.

Itä-Suomen poliisi on saanut tapauksen esitutkinnan valmiiksi. Seuraavaksi asia etenee syyttäjälle syyteharkintaan.

Luetuimmat