Perussuomalaisten kampanja kerää kokemuksia kouluopetuksen puolueellisuudesta – Viestiä jakoi somessa myös Jani Mäkelä: "Kasaamme tiedon ylös ja viemme asiaa eteenpäin"

Perussuomalaiset uskovat, että kouluissa syrjitään puoluetta kannattavia oppilaita ja että opettajat eivät aina ole neutraaleja.

Kai Skyttä

Lappeenrantalainen kansanedustaja Jani Mäkelä pyysi Twitterissä kansalaisia raportoimaan opetuksen puolueellisuudesta. Arkistokuva.
Lappeenrantalainen kansanedustaja Jani Mäkelä pyysi Twitterissä kansalaisia raportoimaan opetuksen puolueellisuudesta. Arkistokuva.

Perussuomalaiset ovat jälleen nostaneet esille epäilyjään Suomen koulujen opetuksen puolueellisuudesta.

Perussuomalaisten nuorisojärjestön kampanja pyytää koulujen oppilaita kertomaan kokemuksiaan, jos he ovat joutuneet syrjinnän tai kiusaamisen kohteeksi siksi, että kannattavat puoluetta.

– Minuun otti tiistaina henkilökohtaisesti yhteyttä useita nuoria, jotka kertoivat kiusaamisesta, syrjinnästä, syljeskelystä ja vähättelystä sen takia, että kannattaa perussuomalaisia, kertoi nuorisojärjestön puheenjohtaja Miko Bergbom keskiviikkona Twitterissä.

Lappeenrantalainen kansanedustaja Jani Mäkelä (ps.) pyysi omalla Twitter-tilillään kertomaan "meille", jos jollakulla on tietoja oman koulun opetuksen puolueellisuudesta.

– Kasaamme kaiken tiedon ylös ja viemme asiaa eteenpäin tarvittaessa Opetushallitukselle saakka, kansanedustaja tviittasi sittemmin poistetussa tai piilotetussa viestissään.

Jani Mäkelä jakoi keskiviikkona Perussuomalaisten nuorisojärjestön tviitin, jossa kommentoitiin raportointikampanjan herättämää arvostelua. Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

OAJ tyrmää kampanjoinnin

Opetusalan Ammattijärjestö (OAJ) otti perussuomalaisten kampanjaan voimakkaasti kantaa ja ilmoitti, ettei se hyväksy minkäänlaista poliittista ilmiantokampanjaa, jonka kohteena ovat muun muassa opettajat.

– Jos opettaja kohtaa työssään maalittamista tai muuta uhkaa, asiasta on heti syytä ilmoittaa esimiehelle ja työturvallisuudesta vastaaville tahoille, OAJ kirjoitti niin ikään Twitter-tilillään.

Perussuomalaisten nuorisojärjestö julkaisi keskiviikkoiltana tiedotteen, jonka mukaan järjestön avausta on vääristelty.

– Emme ole missään vaiheessa keränneet henkilötietoja, opettajien nimiä, koulujen nimiä emmekä mitään muutakaan rekisteriä, joista tänään meitä on syytetty.

Tiedotteessaan järjestö kertoo muun muassa opetustilanteista, joissa opettaja ei ole ollut poliittisesti neutraali.

OAJ totesi kantanaan Twitterissä, että opettajia ohjaavat työssä niin opetussuunnitelmat kuin työn eettiset periaatteet.

Ei ensimmäinen kerta

Perussuomalaiset ovat aiemminkin epäilleet, että suomalainen koulujärjestelmä esittäisi puolueen kielteisessä valossa.

Syksyllä 2018 puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja silloinen kansanedustaja Laura Huhtasaari ottivat kantaa tamperelaisen koulun oppilastyöhön ja esittivät, että kouluissa ilmeisesti lietsotaan pelkoa ja inhoa demokraattisesti toimivaa puoluetta kohtaan ja että kouluissa kannustetaan vihaan demokraattisesti valittuja poliitikkoja kohtaan.

Julkisuuteen nousseessa oppilaiden tekemässä julisteessa luki "Suomeen vai kuoleen?". Suomeen-sanan alla oli presidentti Sauli Niinistön ja kansanedustaja Pekka Haaviston (vihr.) kuvat ja kuoleen-sanan alla oli Huhtasaaren ja Halla-ahon kuvat. Kuvien välissä oli kuva veneestä, joka oli äärimmilleen täynnä ihmisiä.

Oppilaille oli annettu tehtäväksi yhteiskunnallisesti kantaa ottavan julisteen tekeminen kaupungin kulttuurikasvatusohjelman puitteissa.

Twitter-kommentissaan Huhtasaari oli maininnut tamperelaisen koulun nimen sekä liittänyt kuvan julisteesta, jossa näkyvät myös oppilaiden etunimet.

Huhtasaaren tviitin jälkeen koulu sai puheluja ja sähköposteja, joista osa oli törkeitä, kertoi koulun rehtori tuolloin.

Opetushallitus otti tuolloin kantaa tilanteeseen ja kertoi, että havaintoja perussuomalaisten leimaamisesta kouluopetuksessa ei ollut.

Luetuimmat