"Automme varastettiin ja pyysin vanhempiani rukoilemaan Jeesuksen saapumista elämääni" — Kiusataanko nuoria uskon takia? Lue kolmen eteläkarjalaisen opiskelijan tarinat

Nuorten joukkopako kirkosta jatkuu, mutta usko voi tuoda nuoren elämään paljon hyvää. Kolme eteläkarjalaista opiskelijaa kertoo tarinansa.

Kai Skyttä

Tommi Vapaakoski ei ole absolutisti, mutta kännääminen ei häntä kiinnosta. Kristillinen peruskoulu antoi elämään suuntaviivat, joista Vapaakoski haluaa pitää kiinni.
Tommi Vapaakoski ei ole absolutisti, mutta kännääminen ei häntä kiinnosta. Kristillinen peruskoulu antoi elämään suuntaviivat, joista Vapaakoski haluaa pitää kiinni.

”Lukiossa en vielä puhunut uskostani kovin avoimesti”

Laura Manninen, 23

Ryhdyin käymään 16-vuotiaana nuorten illoissa ja tutustuin eri seurakuntien tapahtumiin. Miellän vapaaseurakunnan omaksi kotiseurakunnakseni. Perheeni on kristittyjä, ja usko on perheen kauttakin ollut tärkeää jo lapsesta lähtien. Itse olen kuitenkin tehnyt omat ratkaisuni. En tunne, että minua olisi syrjitty tai jätetty ulkopuolelle sen vuoksi, kuka ja mitä olen.

Lukiossa en vielä puhunut uskostani kovin avoimesti. Uskon, ettei lukiossa samalla tavalla ehkä syrjitä kuin yläkoulussa. Siellä voi olla lapsellisempaa. Kun aloitin opiskelut yliopistossa, jatkuva bilettäminen oli aluksi pieni shokki ja tuntui, etten oikein itse kuulu joukkoon. Jotkut ehkä ajattelivat, että kun en tule bileisiin, ei edes kysytä mukaan. En silti kokenut, että jäisin paitsi mistään, koska lähimmillä kavereilla on samanlaiset arvot kuin itsellänikin.

Minulla on myös kavereita, jotka eivät ole uskossa, mutten erottele ketään sen mukaan, käykö joku seurakunnassa vai ei. Jos olen puhunut yliopistolla uskostani, ei se ole aiheuttanut mitään negatiivisia reaktioita eikä kukaan ole tullut sanomaan mitään ainakaan päin naamaa.

Yritän lukea Raamattua joka päivä ainakin vähän. Parasta siinä on se, kun heikkona päivänä sieltä saa rohkaisua ja tietää, ettei itse tarvitse stressata mistään. Käyn Skinnarilan kristittyjen opiskelijoiden illoissa, joissa viihdyn hyvin. Se on ikään kuin kotiseurakuntani Lappeenrannassa, vaikka olen käynyt myös helluntaiseurakunnan ja luterilaisen seurakunnan tapahtumissa.

Kirkko voisi olla vielä aktiivisempikin tavoittamaan nuoria, mutta aktiivisuus riippuu paljon myös seurakunnasta. Jos ”brändi” näyttää hyvältä ulospäin, se voisi houkutella nuoria, mutta kysymys on vaikea. Monet nuoret ja nuoret aikuiset saattavat ajatella, ettei kirkko ole heitä varten, vaan se on mummoille, mutta mukana saattaa olla myös ennakkoluuloja.

Itselleni kirkossa tärkeintä on se, että seurakunta on kuin koti, ja ihmiset siellä ovat perhe. Siellä saa olla oma itsensä, eikä tarvitse esittää mitään.

Fakta

Laura Manninen, 23 vuotta.

Kotoisin Joensuusta.

Opiskelee tuotantotaloutta Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla.

Haaveilee matkustelusta ja matkavideoiden tekemisestä.

Arvostaa ystäviä, perhettä ja positiivisuutta.

Mika Strandén

Laura Manninen haluaa tutustua erilaisten seurakuntien toimintaan, mutta vapaaseurakunta tuntuu omimmalta. Hän ei ole saanut negatiivista palautetta yliopistomaailmassa kerrottuaan uskostaan.
Laura Manninen haluaa tutustua erilaisten seurakuntien toimintaan, mutta vapaaseurakunta tuntuu omimmalta. Hän ei ole saanut negatiivista palautetta yliopistomaailmassa kerrottuaan uskostaan.


”Koulu ei ole antanut parempia vastauksia”

Tommi Vapaakoski, 20

Synnyin uskovaisten perheeseen, ja kristilliset arvot ovat olleet aina läsnä perheessämme. Kävin kristillisen peruskoulun Tampereella, ja olen itse tehnyt valinnan pysytellä tällä tiellä. Peruskoulussa arvot olivat läsnä päivittäin, ja kaverit olivat enemmän tai vähemmän samanhenkisiä. Tampereella kävin kirkon tapahtumissa vähän, enkä yläasteen tai lukion aikanakaan ollut kovin aktiivinen. Nyt olen käynyt kristittyjen opiskelijoiden kerhossa, ja käyn siellä viikoittain.

En ole jäänyt mistään paitsi, vaan päinvastoin saanut lisää ystäviä kerhon kautta. Vaikka kannan ristiä kaulassani, en tiedä, tietävätkö edes kaikki kaverini uskostani. Suomalaiset eivät oikein uskalla puhua näistä asioista, ja kun kutsuu uusia ihmisiä kerhoon käymään, ulkomaalaisia saa mukaan paljon helpommin.

Totta kai on surullista, ettei kirkkoa koeta luontevaksi matkakumppaniksi omassa elämässä. Tietty kutsumus ja sisäinen motiivi täytyy kuitenkin olla olemassa. — Sari Kosonen

Olen käynyt kyllä opiskelijabileissä ja juonut oluen tai kaksi, mutta kun tuntuu siltä, että tilanne on menossa överiksi, voi lähteä pois. Ei kaveritkaan siinä kohtaa edes huomaa, jos joku lähtee.

Uskoa on totta kai kasvun aikana välillä koeteltu, ja olen miettinyt, onko tässä mitään järkeä. En ole kuitenkaan saanut koulusta parempia vastauksia näihin kysymyksiin, eikä sellaista aikaa ole ollut, että olisin ollut poissa uskosta.

Usko merkitsee minulle jonkinnäköistä turvaa ja rauhaa sekä luottamusta tulevaisuuteen. Sitä, että joku katsoo perään ja asiat menevät, kuten niiden kuuluu mennä ja myös sitä, että saa ohjeita, mikä on fiksua ja mikä ehkä ei. Näen, että usko tulee pysymään mukana jatkossakin elämässäni.

Nuorten eroaminen kirkosta on sääli, mutten tiedä, mitä asialle voisi tehdä. Huolissaan voi varmasti olla, ettei asioita mietitä, mutta kai sen kanssa voi elää. Kirkko voisi mielestäni olla aktiivisempi nuorten suuntaan, enkä ainakaan itse saanut mitään kutsuja mihinkään yläkoulun ja lukion aikaan, kun en käynyt tapahtumissa. Mielestäni riippuu aika paljon ihmisestä ja seurakunnasta, miltä kirkko ihmisten silmissä näyttäytyy.

Eniten itse kirkossa arvostan sitä ydinsanomaa, mitä se välittää. Ilman kirkkoa sitä ei pitäisi nyky-yhteiskunnassa kukaan yllä.

Fakta

Tommi Vapaakoski, 20 vuotta.

Kotoisin Tampereelta.

Opiskelee tuotantotaloutta Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla.

Haaveilee maailmanmatkailusta.

Kai Skyttä

MC Oge, eli Oiva Lappalainen, on Kimpisen lukion abiturientti. Hän haluaa omalla aktiivisuudellaan levittää omaa sanomaansa ympärilleen.
MC Oge, eli Oiva Lappalainen, on Kimpisen lukion abiturientti. Hän haluaa omalla aktiivisuudellaan levittää omaa sanomaansa ympärilleen.

Arvostaa terveyttä, läheisiä ja uskoa.

”Raamatun sanoman äärellä tulee oltua päivittäin”

Oiva Lappalainen, 18

Usko merkitsee minulle syvintä ydintä ja sitä, mikä antaa elämälle merkitystä ja vie joka päivä kohti kutsumusta. Kahdeksanvuotiaana asuimme Vantaalla, ja automme varastettiin pihasta. Hetkeksi iski pelko, että maailma on paha paikka. Olin kuullut vanhemmiltani Jeesuksesta ja pyysin heitä, josko he voisivat rukoilla Jeesuksen tulevan sydämeeni. Siitä tuli rauhallinen olo.

Ala- ja yläkoulussa mietin, uskallanko puhua uskostani. Koen, että usko on rikkaus eikä minua ole sen takia suljettu ulkopuolelle tai kiusattu. En ole myöskään kokenut jääväni paitsi mistään, ja olen löytänyt aina kavereita. Pelaan NST:ssä salibandya, ja viime kaudella joukkueen bussimatkoilla oli piikittelyä. Sekin tapahtui kuitenkin hyvässä hengessä.

Kuulun helluntaiseurakuntaan, ja käyn seurakunnalla pari-kolme kertaa viikossa. Vedän varhaisnuorille kerhoa, ja viikonloppuisin on nuorten iltoja sekä jumalanpalvelus. Seurakunnan aktiivisuus lähtee siitä, että jäsenet ovat aktiivisia ja ovat avoimia asian kanssa. Jos ulospäin välittyy, että kyseessä on sydämen asia, se luo hyvää kuvaa seurakunnasta. Eniten itse arvostan seurakunnassa aitoutta ja sitä, että jaetaan kipukohtia ja tuetaan toisiamme.

Kaikissa kirkkokunnissa on varmasti hyvät ja huonot puolensa, ja olen tykännyt käydä joulu- tai pääsiäiskirkoissa. Kyllä sielläkin pidetään sanomaa yllä. En lue Raamattua päivittäin, mutta sen sanoman äärellä tulee oltua päivittäin esimerkiksi musiikin tai puheiden kautta. Raamatusta löytyvät tärkeimmät ohjeet elämääni.

Toivoisin, että voisin auttaa tulevaisuudessa ihmisiä ja lähetystyö kiinnostaa. En tiedä, miten se tulee toteutumaan, mutten usko olevani koskaan 150-kiloinen sohvaperuna, joka hakkaa Raamatulla ihmisiä päähän. Urheilu ja musiikki tulevat varmasti kulkemaan mukana.

Fakta

Oiva Lappalainen, 18 vuotta.

Kotoisin Lappeenrannasta.

Abiturientti Kimpisen lukiossa.

Tehnyt kristillistä räppiä taiteilijanimellä MC Oge.

Haaveilee, että voisi olla auttamassa ihmisiä maailmalla.

Arvostaa Jumalaa, perhettä ja kavereita.

Perinteitä ei enää siirretä

Kirkosta erotaan eniten ikävälillä 20—29. Kirkon tutkimuskeskuksen johtajan Hanna Salomäen mukaan taustalla on muutamia pääsyitä.

Uskonnollisuuden taso länsimaisissa yhteiskunnissa on laskenut, ja Suomen lukemat seuraavat kansainvälisiä trendejä. Viime vuonna kirkosta erosi hieman yli 50 000 ihmistä, joista lähes 30 prosenttia on 20—29 -vuotiaita. Kirkkoon liittyneitä oli hieman alle 17 000, joista lähes joka neljäs on 30—39 -vuotias.

— Uskonnon välittäminen eteenpäin on heikentynyt, ja vanhemmat eivät siirrä omaa ajattelutapaansa uudelle sukupolvelle. Arjesta puuttuvat kirkossa käyminen, pyhäkoulut tai esimerkiksi ruoka- ja iltarukoukset, jotka ovat olleet läsnä vahvemmin aiemmin. Arjen lisäksi myös juhlakäyttäytyminen on murroksessa, ja monille joulun vietossakaan ei ole mitään uskonnollista taustaa. Puhutaan niin sanotusta ketjun katkeamisesta, Salomäki kuvailee.

Monelle 20 vuoden täyttäminen merkitsee muuttoa toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, ja suhde kirkkoon saattaa heikentyä uusissa ympyröissä. Niin sanottu tapakristillisyys ei enää riitä pitämään nuoria kirkon jäseninä.

— Vanhemmille ikäryhmille on ollut tapana kuulua kirkkoon, mutta nykynuorten ajattelu poikkeaa tästä selvästi. Jos kirkolla ei ole henkilökohtaista merkitystä ja se ei kosketa millään tavalla, se riittää syyksi erota. Aina on kuitenkin oma yhteisönsä niitä aktiivisia nuoria, jotka löytävät paikkansa uusissakin ympyröissä.

Veli-Matti Valonen

Miehet eroavat kirkosta useammin kuin naiset. Eniten erotaan ikävälillä 20—29.
Miehet eroavat kirkosta useammin kuin naiset. Eniten erotaan ikävälillä 20—29.

Salomäki sanoo, että käyrien perusteella kehitys on jatkumassa tulevaisuudessakin ja kirkosta erotaan enemmän kuin sinne liitytään. Hän kuitenkin korostaa, että Suomessa on myös paljon seurakuntia ja yhteisöjä, jotka ovat saaneet nuoret aktiivisesti mukaan toimintaansa.

— Erilaisia hankkeita on tehty, jotta sitoutumista ja kytköksiä saataisiin vahvistettua. Nuorille kokemus osallisuudesta ja yhteisöllisyydestä on tärkeää, ja henkilökohtainen kontakti kirkkoon auttaa. Kirkko ei ole laitos, kuten Kela, vaan kirkko on ihmisiä ja kasvoja. Mitä enemmän nuoret ovat toimintaa suunnittelemassa ja tekemässä, sitä enemmän se tuntuu omalta.

”Nuorten avoimuus ja rohkeus viehättävät”

Oppilaitospastori Sari Kosonen kohtaa työssään paljon nuoria. Eniten Saimaan ammattiopisto Sammon opiskelijoita ja korkeakoululaisia Skinnarilan kampuksella mietityttävät ihmissuhteisiin ja opiskeluun liittyvät asiat.

— Jonkun verran on myös hengellisiä ja teologisia teemoja, jotka liittyvät esimerkiksi syyllisyyteen ja häpeän tunteeseen. Nuorempien kanssa jutellaan yleisesti tasa-arvosta tai uskontoon ja uskonnolliseen vakaumukseen liittyvistä asioista, Kosonen kertoo.

Uskon asioista puhuminen ei ole nuorille helppoa, mutta Kosonen muistuttaa, ettei se ole helppoa aina aikuisillekaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Hän ei muista törmänneensä tapauksiin, joissa omaa uskoa jouduttaisiin jotenkin piilottelemaan.

— Ei kukaan ainakaan suoraan ole tullut sanomaan, ettei uskaltaisi olla sitä mitä on. Tosin jos olen tavannut jonkun nuoren aiemmin vaikka isostoiminnan piirissä, hän ei välttämättä kovin isosti halua tuoda tätä esille, kun tapaamme uudestaan opiskelumaailmassa.

Kai Skyttä

Imatran seurakuntaan kuului viime vuoden lopussa 20 436 jäsentä, Lappeenrannan seurakuntaan 18 197 ja Lappeen seurakuntaan 9914 jäsentä. Arkistokuva Lappeen Marian kirkosta.
Imatran seurakuntaan kuului viime vuoden lopussa 20 436 jäsentä, Lappeenrannan seurakuntaan 18 197 ja Lappeen seurakuntaan 9914 jäsentä. Arkistokuva Lappeen Marian kirkosta.

Kirkosta eroaminen tai kirkkoon liittyminen nousevat harvemmin tapetille, mutta niitäkin tapauksia on ollut. Kosonen sanoo, että joku on saattanut esimerkiksi tavata kirkon työntekijän jossain yhteydessä ja päättänyt liittyä kirkkoon.

Lappeenrannassakin kansallinen tilanne kirkosta eroavien nuorten osalta tiedostetaan, ja tilannetta pyritään parantamaan. Lopulta kirkkoon kuuluminen tai kuulumattomuus on kuitenkin oma valinta, eikä kirkko voi Kososen mukaan alkaa heristää sormea mihinkään suuntaan.

— Totta kai on surullista, ettei kirkkoa koeta luontevaksi matkakumppaniksi omassa elämässä. Tietty kutsumus ja sisäinen motiivi täytyy kuitenkin olla olemassa. Liikettä on myös siihen suuntaan, että liitytään, koska on lasten syntymiä ja muita elämän taitekohtia. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on katsonut peiliin ja miettinyt, miten kirkko voisi olla mukana, kun se itsenäinen elämä aloitetaan.

Kosonen on toiminut oppilaitostyössään kuusi vuotta. Jo siinä ajassa hän on nähnyt nuorten kehittyvän rohkeampaan suuntaan.

— Avoimuus, suoruus ja rohkeus viehättävät. Minuakin saatetaan haastaa enemmän kuin ennen etenkin ryhmätilanteissa perustelemaan mielipiteitäni.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut