Lika, köyhyys, uskontojen sekamelska tai käärmeet eivät järkyttäneet —  Intiassa työharjoittelussa olleille Petra Sinkolle ja Noora Korhoselle suurin kulttuurishokki oli paluu Suomeen

"Annettiin vihko ja sanottiin, että opeta", kuvailee lappeenrantalainen Petra Sinkko ensimmäistä työpäiväänsä telttakoulussa. Imatralainen Noora Korhonen työskenteli päiväkodissa, jonka ainoa työntekijä hoiti lapset, laittoi ruuan ja siivosi.

Kai Skyttä

Petra Sinkko (vas.) ja Noora Korhonen valmistuvat torstaina lähihoitajiksi. Intian-kokemus sai molemmat miettimään jatko-opintoja. — Tärkeää on työn merkityksellisyys, he sanovat.
Petra Sinkko (vas.) ja Noora Korhonen valmistuvat torstaina lähihoitajiksi. Intian-kokemus sai molemmat miettimään jatko-opintoja. — Tärkeää on työn merkityksellisyys, he sanovat.

Siellä on likaista, kamalasti uskontoja ja käärmeitä.

Lappeenrantalaisen Petra Sinkon, 18, mielikuva Intiasta oli vielä maaliskuussa aika hatara.

Paikkansa kuva kyllä piti, sai Sinkko todeta, mutta sitten maaliskuun se on aika paljon täydentynyt.

Sinkko oli keväällä toisen Saimaan ammattiopiston opiskelijan, imatralaisen Noora Korhosen, 18, kanssa viisi viikkoa työssäoppimisjaksolla Intiassa. Molemmat valmistuvat ensi torstaina lähihoitajiksi.

Sulateltavaa riittää yhä, vaikka kotiinpaluusta on jo yli kolme viikkoa.

— Jos joka maasta otettaisiin jotain ja pantaisiin tehosekottimeen, ja sieltä tulisi ruskea mössö, niin se olisi Intia, kuvailee Sinkko.

Aakkosten opetusta ilman yhteistä kieltä

Sinkon työpaikka oli telttakoulu Kundapurin pikkukaupungissa Intian länsirannikolla. Korhonen työskenteli päiväkodissa naapurikaupungissa Santhekatessa.

Työtehtävät olivat samoja kuin varsinaisillakin työntekijöillä.

— Ekana päivänä käteen annettiin vihko ja sanottiin, että opeta, nauraa Sinkko.

Korhonen istutettiin alkuun seurailemaan päiväkodin menoa, mutta kauan ihmettelyyn ei jäänyt aikaa: Päiväkodissa työskenteli vain yksi hoitaja, jonka töihin kuului myös ruuanlaitto ja siivous.

Sinkon telttakoulu oli laitakaupungilla, jossa ihmiset asuivat peltimajoissa. Kouluun tuli köyhien perheiden lapsia, joiden vanhemmat muuttivat usein työn perässä. Oppilaat olivat koulussa kuka viikon, kuka kuukausia. Koskaan ei tiennyt, montako lasta kouluun tulee

Kun kaikki on uutta, ei voi kun sopeutua. — Petra Sinkko ja Noora Korhonen

Vihkon saatuaan Sinkko kävi piirtämään siihen aakkosia 5-vuotiaalle, joka harjoitteli juuri A-kirjainta.

— Yhteistä kieltä ei ollut, mutta eleillä ja varsinkin hymyllä pärjää pitkälle. Olin ylpeä, kun sain opetettua viisivuotiaalle numerot ykkösestä kymmeneen englanniksi.

Myös päiväkodissa opeteltiin kerran pari viikossa aakkosia ja numeroita. Jokaisella oli sitä varten yksi liitu ja oma pieni liitutaulu, Korhonen kertoo.

Koulussa käytössä olivat lisäksi lyijykynät, värikynät ja vihot.

Työn merkityksellisyys tuntui hyvältä

Molemmat nuoret naiset kertovat saaneensa Intiassa lämmintä kohtelua, mutta sikäläinen tapa suhtautua lapsiin sattui sydämeen.

— Vaikka lapsi onnistui hyvin, niin joku saattoi tulla ja lyödä, koska olisi pitänyt onnistua vielä paremmin. Lapsilta odotetaan siellä aikuisen vastuuta.

Sinkko kertoo nauttineensa opettajan työstä niin paljon, että hoivatyö ei ehkä tunnukaan enää omimmalta.

— Tuntui, että työllä siellä oli merkitystä. Sen haluan kokea jatkossakin. Tajusin myös, miten etuoikeutettu olen ja miten paljon voisin jakaa. On niin paljon lapsia, jotka jäävät näkymättömiksi, hän sanoo.

Kai Skyttä

Petra Sinkko (vas.) työskenteli Intiassa telttakoulussa, Noora Korhonen päiväkodissa.
Petra Sinkko (vas.) työskenteli Intiassa telttakoulussa, Noora Korhonen päiväkodissa.

Kristityssä kodissa rukoiltiin yhdessä

Työssäoppimismatkojen yksi tavoite on, että opiskelijat oppivat ongelmanratkaisua ja joustavuutta. Intiassa Korhosta ja Sinkkoa kiinnostikin juuri se, että siellä taatusti olisi erilaista kuin Suomessa.

— Voisi oikeasti oppia jotain. Päätimme ottaa vastaan kaiken mitä ikinä tulee, tytöt kertovat.

Ja tulihan sitä, kaikenlaista. Vuoden kuumin aika, 30—40 asteen lämpötilat, täpötäydet bussit, pukeutumissäännöt, likaa, roskaa ja uskontojen sekamelskaa. Makuuhuoneessa vieraileva rotta ja — toden totta, myös käärmevaroitukset seinillä.

Suomessa ollaan niin älyttömän tarkkoja siitä, mitkä ovat meidän oikeutemme, miten meitä saa kohdella ja millaista ympäristöä siedetään. — Petra Sinkko ja Noora Korhonen

Korhonen asui heitä työllistäneen säätiön asuntolassa, Sinkko kristityssä perheessä.

— Siinä mielessä oli helppo tulla toimeen. Itse kuulun Suomessa helluntaiseurakuntaan, ja rukoiltiinkin joka ilta yhdessä. Muuten alueella oli lähinnä muslimeja ja hinduja, mutta kaikki elivät rauhassa toisiaan kunnioittaen, Sinkko kertoo.

Vastakohtien välillä outo balanssi

Intia on suurten varallisuuserojen ja vastakohtien maa. Sinkko ja Korhonen hämmästelevät, että paikan päällä kaikki tuntui silti olevan balanssissa.

— Ihmiset ovat tottuneet siihen, mitä heillä on, eivätkä kapinoi. Vaikka meidän silmiimme elämä on köyhää ja vaatimatonta, se ei ole onnetonta. Ihmiset keskittyvät omaan elämäänsä.

Väkisinkin kaikkea vertasi Suomeen.

— Suomessa ollaan niin älyttömän tarkkoja siitä, mitkä ovat meidän oikeutemme, miten meitä saa kohdella ja millaista ympäristöä siedetään. Kuinka tärkeitä ne ovat loppupeleissä? Voisi vähän höllätä, kaksikko pohtii.

Suomessa helpotus oli hengittää

Päätös lähteä Intiaan ilman ennakko-odotuksia ja mieli avoinna oli oikea, tytöt sanovat. Kulttuurishokkia ei tullut, kun oli varautunut kaikkeen.

— Kun kaikki on uutta, ei voi kun sopeutua. Mutta positiivinen asenne tarvitaan. Millään muulla ei ole niin väliä. Reissu sopii sellaiselle, jonka sydän on auki uudelle ja joka halua auttaa, mutta nöyrällä tavalla.

Seuraavaksi Saimaan ammattiopistosta Intiaan lähtee ehkä sähkö- ja automaatioasentajaopiskelijoita. Sinkolla ja Korhosella on edessään valmistujaisjuhlat.

Juhlien eteen ei ole stressattu. Se ei tunnu niin tärkeältä. Suomeen paluussa hyvältä matkaajista tuntui se, että voi taas hengittää, kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti — Intian ärsyketulva oli kaikille aisteille raskas.

Paluu tuntui silti vaikeammalta kuin Intiaan meno.

— Siellä kaikki oli uutta, mutta täällä kaikki ennallaan. Tuntuu oudolta, kun itse on muuttunut, mutta ympäristö ei. Samat turhat ongelmat ihmisillä.

Luetuimmat