Imatran paikallisbussien uuden ilmeen isä pokkasi maakunnallisen nuoren yrittäjän palkinnon

Anu Pakarinen

Juha-Matti Kupiaisesta piti tulla alun perin arkkitehti. Mainostoimiston yrittäjäksi hän tuli monen sattuman kautta.
Juha-Matti Kupiaisesta piti tulla alun perin arkkitehti. Mainostoimiston yrittäjäksi hän tuli monen sattuman kautta.

Imatralaisen mainostoimisto Dominuksen yrittäjä Juha-Matti Kupiainen, 33, on Etelä-Karjalan vuoden nuori yrittäjä.

Dominuksen kädenjälki näkyy Imatran seudulla monessa paikassa. Esimerkiksi Imatran paikallisbussien uusi ilme ja Imatran uudet infopisteet ovat sen käsialaa.

Imatran paikallisliikenteen uusissa busseissa on paikallisväriä.
Imatran paikallisliikenteen uusissa busseissa on paikallisväriä.

Etelä-Karjalan yrittäjien palkintoraati perustelee Kupiaisen valintaa muun muassa sillä, että hän toimii kilpaillulla toimialalla ja on menestynyt hyvin.

Kupiainen perusti Dominuksen Imatralle vuonna 2009 tyhjästä. Hän oli muuttanut kaupunkiin vasta edellisvuonna Savonlinnasta. Ensimmäisen työntekijän Kupiainen pystyi palkkaamaan muutama vuosi sitten. Joka vuosi liikevaihto on noussut tasaisesti.

— Yritys on tehnyt positiivista tulosta ja pystynyt kehittämään toimintaansa, investoimaan ja kasvattamaan koko ajan verkostojaan, kehuu Etelä-Karjalan yrittäjien toimitusjohtaja Jami Holtari.

Maakunnallinen palkinto luovutetaan Kupiaiselle tänään Lappeenrannassa ja on arvoltaan 1 500 euroa.

— Olen yllättynyt ja kiitollinen. Mukava kunnianosoitus, Kupiainen kommentoi mielissään.

Rahat hän lahjoittaa Etelä-Karjalan keskussairaalan lastenosastolle.

— Haluan tehdä nuorena yrittäjänä osaltani hyvää ja siirtää sen seuraavan sukupolven nuorille yrittäjille. Lastenosasto on parhain osoite, hän perustelee.

Etelä-Karjalan vuoden nuori yrittäjä -palkinto jaettiin ensimmäisen kerran viime vuonna. Silloin valinta osui lappeenrantalaisen Pesuparkin yrittäjään Teemu Yrjöseen.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.