Älä viskaa joulukuustasi Saimaaseen — Näreestä ei ole turoksi ennestään rehevässä järvessä

Saimaalla turoille ei ole tarvetta. Vuoksesta ei puolestaan ole ahvenen tai kuhan kutupaikaksi.

Mika Strandén

Roskakatos on Vuoksea parempi paikka vanhalle joulukuuselle.

Loppiaisena on aika hankkiutua eroon joulukuusesta. Joulukuusen voi upottaa myös järveen jolloin siitä tulee kalojen kutualusta eli turo, kertoo Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö. Kalastusmestari Tomi Menna kuitenkin jarruttelee niitä, jotka jo harkitsevat kuusen upottamista Saimaaseen tai Vuokseen.

— Turot ovat lähinnä ahvenen ja kuhan kutupaikkoja, eikä se ole ratkaisu virtaavassa vedessä. Vuokseen tehdään lohen kutupaikkoja kivistä ja sorasta. Rehevällä Saimaalla turoille ei puolestaan ole tarvetta, hän selvittää.

Turo puoltaa paikkaansa karuissa vesistöissä joissa ei luonnostaan ole vesikasveja.

Lisäksi yksittäisellä joulukuusella ei ole suurtakaan merkitystä kutu- tai kalapaikan muodostumiselle. Turo pitää tehdä useammasta puusta ja ankkuroida, muuten ne löytyisivät Mennan mukaan kaikki voimalaitoksen välpistä.

Saimaalla on turoja luonnostaan

Saimaankaan puolella ei Mennan mukaan ole tarvetta turoille. Rannoilta kaatuu veteen paljon puita, ja turot muodostuvat kuin itsestään. Lisäksi mädin kiinnittymiseen löytyy runsaasti paikkoja kaislikkoisilta ja reheviltä rannoilta.

— Turo puoltaa paikkaansa karuissa vesistöissä joissa ei luonnostaan ole vesikasveja. Järvialueilla ei ole tarvetta tehostaa ahvenen kutemista, sillä täältä löytyy turoja luonnostaan.

Turoja on perinteisesti upotettu Saimaalla ei niinkään kutupaikkojen, vaan kalapaikkojen vuoksi. Rannalta kaadetaan iso kuusi tai mänty veteen, jolloin paikalle tulee ketjumaisesti vesihyönteisiä, pikkukaloja ja isoja kaloja. Näistä paikoista muodostuu hyviä onki- ja katiskapaikkoja.

Mennan mukaan turon tekoa ei voi pitää ratkaisuna päästä joulukuusesta, vaan kalapaikan luominen vaatii suunnitelmallisuutta. Hän muistuttaa että kuusen upottaminen vaatii aina myös vesialueiden omistajan luvan.

— Joulukuusia on Suomessa paljon. Jos kaikki heittävät ne järviin, niin kohta rannoilla ei muuta olekaan kuin turoja.

Uusimmat uutiset