Lappeenranta huojentaa päivähoitomaksuja koronan takia

Vähintään 11:sta poissaolopäivästä kuukausimaksu puolittuu ja kuukauden poissaolossa maksua ei peritä ollenkaan.

Jussi Ronkainen

Koronaan liittyvistä poissaoloista saa alennusta päivähoitomaksuihin Lappeenrannassa. Arkistokuva.
Koronaan liittyvistä poissaoloista saa alennusta päivähoitomaksuihin Lappeenrannassa. Arkistokuva.

Lappeenrannan kaupunki huojentaa päivähoitomaksuja myös koronaviruksen aiheuttaman poissaolon takia.

Lasten ja nuorten lautakunta käsittelee asia lisälistalla tänään tiistai-iltana.

Esityksen mukaan asiakasmaksuohjetta muutetaan koronaviruksen takia maaliskuun alusta toukokuun loppuun.

Jos lapsi on sairautensa, karanteenin ja muun syyn vuoksi poissa varhaiskasvatuksesta vähintään 11 päivää kalenterikuukauden aikana, kyseiseltä kaudelta peritään puolet kuukausimaksusta.

Jos poissaolo kestää koko kalenterikuukauden, maksua ei peritä lainkaan.

Suojaa riskiryhmiä ja heidän perheitään

Ohjeen muuttamisen tarkoituksena on suojata riskiryhmiin kuuluvia lapsia ja heidän perheitään. Toimenpiteellä pyritään myös ennalta ehkäisemään tartuntoja ja hidastamaan epidemian etenemistä.

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksutulot ovat keskimäärin 350 000 euroa kuukaudessa. Jos noin 10 prosenttia lapsista jää tilapäisesti pois koko kalenterikuukaudeksi, vähenevät asiakasmaksutulot 35 000 euroa kuukaudessa.

Luetuimmat