Rehtorille ja luokanopettajalle sakkoja Ruokolahdella — Koululaisia ei olisi saanut laittaa puhdistustöihin sisäilmaongelmien vaivaamassa koulussa

Syytteet vammantuottamuksesta ja työturvallisuuden rikkomisesta hylättiin.

Kai Skyttä

Ruokolahden kirkonkylän vanha koulu on jo purettu. Koulun muuttovaiheessa sattuneesta kalusteiden siirtämiseen liittyvästä jutusta annettiin tuomiot Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa.

Etelä-Karjalan käräjäoikeus on tuominnut Ruokolahden kirkonkylän koulun rehtorin Kari Stenbergin ja yhden koulun luokanopettajista sakkoihin tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Kyse on kolmen vuoden takaisista tapahtumista. Joidenkin kirkonkylän koululaisten vanhemmat ja kunnan viranomaiset ajautuivat törmäyskurssille vuonna 2015, kun oppilaat teknisen työn tunnilla puhdistivat vanhan, sittemmin puretun koulun luokassa olleita työvälineitä ilman suojavarusteita ja siirsivät niitä väistötiloissa olevaan uuteen luokkaan.

Rehtori oli antanut opettajalle luvan näiden töiden tekemiseen.

Osa vanhemmista kysyi tuolloin, onko lapset laitettu tekemään sisäilmaongelmista kärsineen koulun homepuhdistukset.

Asia eteni rikosilmoituksen kautta syytteen nostamiseen ja oikeudenkäyntiin.

Etelä-Karjalan käräjäoikeus langetti rehtorille 30 päiväsakkoa, yhteensä 1 530 euroa. Luokanopettaja sai 12 päiväsakkoa, yhteensä 465 euroa.

Käräjäoikeus hylkäsi rehtoria ja opettajaa kohtaan nostetut syytteet vamman tuottamisesta ja työturvallisuuden rikkomisesta.

Ensimmäisenä asiasta kertoi Yle.

Luetuimmat

Kommentoidut