Kolehtihaavilla kysytään käteistä, sähköinen lähimaksu on kaukana tulevaisuudessaa

Kolikoista ja pienistä seteleistä kasvaa suuri potti. Viime vuonna Lappenrannassa kerättiin erilaisina kolehteina yhteensä yli 230 000 euroa.

Kai Skyttä

Kirkkohallitus säätelee tarkkaan kolehdinkeruuta. Seurakunnat voivat itse valita vain alle puolet kolehtikohteista. Silloinkin toivotaan noudatettavan kirkkohallituksen kolehtisuosituksia.
Kirkkohallitus säätelee tarkkaan kolehdinkeruuta. Seurakunnat voivat itse valita vain alle puolet kolehtikohteista. Silloinkin toivotaan noudatettavan kirkkohallituksen kolehtisuosituksia.

Samettinen kolehtihaavi kiertää vielä pitkään kirkkokansan keskuudessa. Älypuhelimen lähimaksuohjelma ei hevillä syrjäytä vanhaa perinnettä.

Vaihtoehtoja toki mietitään, kertoo Lappeenrannan seurakuntayhtymän talousjohtaja Kari Virtanen. Tekstiviestimaksut ja vastaavat ovat idea-asteella, mutta uudistusten kanssa ei kiirehditä.

Kolehtirahoja ei ole tarkoitettu omalle seurakunnalle, vaan hyvän tekemiseen.

Lappeenrannan seurakuntayhtymän kolehtihaaveihin päätyneistä kolikoista ja seteleistä kertyy vuoden aikana melkoinen potti. Esimerkiksi vuonna 2016 kolehtirahoja tilitettiin oman paikkakunnan avuntarvitsijoille yli 121 000 euroa. Muualla toimivat järjestöt ja yhteisöt saivat Lappeenrannasta 111 500 euroa.

Kolehtikohteet ovat

tarkkaan määrättyjä

Kirkkohallitus ja tuomiokapituli määräävät suurimman osan kolehtikohteista. Saajat ovat melkein poikkeuksetta kirkollisia järjestöjä, vain veteraanit saavat osakseen poikkeuksellista kohtelua.

Joissain seurakunnissa kannetaan kolehteja myös oman seurakunnan työaloille. Tätä tapaa kirkkohallitus ei pidä suotavana.

— Itsekin olen sitä mieltä, ettei kolehtirahoja ole tarkoitettu omalle seurakunnalle, vaan hyvän tekemiseen. Oma toiminta tulee rahoittaa kirkollisveron tuotolla, Virtanen toteaa.

Kirkkohallituksen hyväksymiä kolehtikohteita ovat kuluvana vuonna olleet muun muassa evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestöt, Suomen ekumeeninen neuvosto, Kirkon ulkomaanapu ja Hiljaisuuden ystävät. Kolehteja on kerätty myös päihde- ja kriminaalityöhön, kirkon ulkomaalaistyöhön sekä tunturikappelien ja tiekirkkojen toimintaan.

Suoria kolehtipyyntöjä seurakunnille tulee harvoin. Virtanen muistaa vain yhden tuoreen anomuksen: Espanjan Aurinkorannikon suomalainen seurakunta pyysi kolehtitukea uutta seurakuntakotiaan varten.

Väärinkäytöksiin ei

juuri ole tilaisuutta

Kolehtiin liittyviä väärinkäytöksiä ei juuri tapahdu. Heti sakastissa kaksi ihmistä laskee kolehtituoton ja pussittaa rahat pankkiin toimitettavaksi. Siellä rahat lasketaan uudelleen ja talletetaan seurakunnan tilille.

— Kolehtituotto tilitetään kerran viikossa eteenpäin, Virtanen kertoo.

Kaskuista tuttuja nappeja tai yskänpastilleja ei kolehtihaavista juuri tapaa. Ongelmia syntyy lähinnä eri maiden monenkirjavasta valuutasta.

— Niitä kerätään kokoon, ja viedään isompi summa kerralla pankkiin ehkä kerran vuodessa.

Luetuimmat