Suomen taivaalla havaittu jälleen kirkas valoilmiö

Havaintoja tehtiin paljon eri puolilla Suomea. Kyseessä oli ilmeisesti meteoroidin saapuminen ilmakehään.

Suomen yllä tehtiin perjantai-iltana lukuisia havaintoja kirkkaasta tulipallosta. Havaintoja ehti muutamassa tunnissa tulla noin 150, kertoo Marko Pekkola tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan tulipallotyöryhmästä.
— Näin komeita tulipalloja on vain pari kolme vuodessa, Pekkola sanoo.
Havaintoja Taivaanvahti-palveluun kirjattiin hyvin laajalta alueelta eri puolilta Suomea, esimerkiksi Kotkasta, Varkaudesta, Vaasasta, Pellosta ja Sallasta.

Havainnoista valtaosa on raporttien mukaan tehty perjantai-iltana noin kello 20.05.
Ilmiössä oli todennäköisesti kyse siitä, että aurinkokunnasta peräisin oleva luontainen kappale eli meteoroidi putosi maapallon ilmakehään Suomen kohdalla, Pekkola arvioi.
— Mikään ei viittaa esimerkiksi avaruusromun putoamiseen, Pekkola sanoo.

Lue Helsingin Sanomien juttu kokonaan tästä.