Mainos lupaa eteläkarjalaiselle työpaikan ja asunnon Kouvolasta – Kouvolan lakritsi rekrytoi näyttävästi Etelä-Saimaan etusivulla

Työhön valittavalta odotetaan, että hän jakaa uutta elämäänsä sosiaalisessa mediassa.

Aaro Immonen

Työpaikka on lähtökohtaisesti lakritsitehtaan tuotannossa.
Työpaikka on lähtökohtaisesti lakritsitehtaan tuotannossa.

Eteläkarjalainen, muuta Kouvolaan!

Näin kehotti tiistain Etelä-Saimaan etusivun ilmoitus. Mainoksen taustalla on Kouvolan lakritsi, joka etsii työntekijää tehtaalleen.

Suuren koon lisäksi työpaikkailmoituksessa on poikkeuksellista myös se, että palkattavalle luvataan oma asunto Kuusankoskelta.

– Ajattelimme, että tehdään jotain konkreettista ja annetaan jollekin uusi alku. Annetaan hänelle asunto ja työpaikka. Jos me jotenkin voisimme auttaa, kun on synkkää ympärillä, kertoo kampanjasta Kouvolan lakritsin toimitusjohtaja Timo Nisula.

Synkkyyden syinä Nisula mainitsee koronan, kesätyöpaikkojen vähyyden ja Kouvolan muuttotappion. Hän haluaa tehdä Kouvolasta Suomen positiivisimman kaupungin.

Etelä-Saimaan lisäksi mainos julkaistiin etusivulla Kymen sanomissa ja Etelä-Pohjanmaalla ilmestyvässä Ilkka-Pohjalaisessa. Nisula on kotoisin Etelä-Pohjanmaalta, mutta miksi ilmoitus Etelä-Saimaaseen?

– Jonnekin piti laittaa. Alun perin oli ajatus, että pannaan New York Timesiin ilmoitus, mutta kun se oli niin kallis. Meiltä loppuu rahat, Nisula nauraa.

Lumikki Haaja

Kouvolan lakritsin toimitusjohtaja Timo Nisula kertoo, että jollekin annetaan nyt uusi alku Kouvolassa.
Kouvolan lakritsin toimitusjohtaja Timo Nisula kertoo, että jollekin annetaan nyt uusi alku Kouvolassa.

Sometusta odotetaan

Pelkästään lakritsia tekemällä ei paikka Kouvolasta irtoa. Työpaikkailmoituksessa lukee, että valittava henkilön pitäisi kertoa uudesta elämästä Kouvolassa vuoden ajan.

Nisulan mukaan asunnon ja työpaikan antaminen on iso satsaus, joten sen vastineeksi valittu henkilö saa myös tehdä jotain.

– Hän kertoo omassa somessaan, millainen uusi alku Kouvolassa on. Miltä se tuntuu ja mitä täällä voi tehdä. Me voimme sitten jakaa sitä, ja varmaan Kouvolan kaupunkikin, Nisula kertoo.

Nisulan mukaan Kouvolan kaupunki on luvannut järjestää valittavalle henkilölle erilaista toimintaa ja paikkoihin tutustumisia.

Työhön valittavalle annetaan kerrostaloasunto Kuusankoskelta, joka sijaitsee noin yhdeksän kilometrin päässä lakritsitehtaasta. Ilmoituksen mukaan yksiö on remontoitu.

– Se on noin 40 neliön yksiö Kuusankoskella. Ymmärtääkseni se on keskustassa tai keskustan tuntumassa, Nisula sanoo.

Haku työpaikkaan loppuu heinäkuun alussa. Nisula sanoo, että haastatteluun valitaan 4–5 henkilöä. Heistä palkattava henkilö valitaan varmaan elokuun alussa.