Ruokakaupan Uus-Lavolassa ryöstänyt asemies yhä karussa

Kaakkois-Suomen poliisi

Poliisi julkaisi kuvan tekijästä viime viikolla ja toivoo yleisövihjeitä. 
Poliisi julkaisi kuvan tekijästä viime viikolla ja toivoo yleisövihjeitä. 

Poliisi ei ole tavoittanut Uus-Lavolan K-marketin viime viikolla ryöstänyttä miestä. Rikoskomisario Timo Valle sanoo, ettei ryöstäjän henkilöllisyydestä ole tullut myöskään yleisövihjeitä. Tutkinta kuitenkin jatkuu aktiivisesti.

— Tutkinta on edelleen aktiivisesti käynnissä. Tällä viikollakin olemme tehneet toimenpiteitä, mutta kiinniottoja ei ole tehty.

Mustiin pukeutunut ja kasvonsa aurinkolaseilla ja jonkinlaisella huivilla peittänyt mies ryösti kaupan keskiviikkona 7, marraskuuta ennen iltakymmentä. Ryöstäjä sai aseella uhaten saaliikseen pienen summan käteistä rahaa.

Poliisilla oli yksi mies kiinniotettuna heti tapauksen jälkeen, mutta hänet vapautettiin, eikä hänellä epäillä olevan osuutta tekoon.

Poliisi julkaisi sittemmin valvontakameran kuvan tekijästä ja pyysi yleisön tietoja tapauksesta. Kuva on varsin hyvälaatuinen, mutta tekijä on onnistunut naamioimaan itsensä melko hyvin, mikä oletettavasti on vähentänyt vihjeiden määrää.

Valle uskoo kuitenkin, että ratkaiseva vihje voi vielä tulla.

— Vinkkejä voi tulla vaikka aikaa on jo mennyt. Moni juttu on selvinnyt yleisön vihjeiden perusteella.

Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä tapaukseen liittyen. Kaikki tieto on tervetullutta.

— Huonoja vinkkejä ei olekaan, Valle muistuttaa.

Ryöstöstä tietäviä tai Merenlahdentien tai Uus-Lavolan suunnalla havaintoja tapahtuma-aikaan tehneiltä toivotaan yhteydenottoja poliisiin osoitteeseen rikostorjunta@etela-karjala.fi.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat