Nosteessa oleva metsäala kärsii opiskelijapulasta — Ruokolahden metsäkoulun linjoja yritetään täyttää tuomalla nuoret simulaattorin ohjaimiin

Metsäalan koneellistuessa metsäkoneenkuljettajan ammatti on nosteessa, metsureiden ammattiryhmän vähetessä samalla minimiin.

Kaisa Beltran

Timo Lindström ohjeistaa Roope Härköstä hakkuukonesimulaattorin käytössä.
Timo Lindström ohjeistaa Roope Härköstä hakkuukonesimulaattorin käytössä.

Saimaan ammattiopisto Sammon Ruokolahden opetustiloissa väki on pakkautunut pöydän ympärille. Kahdeksasluokkalainen Roope Härkönen kääntelee hakkuukonesimulaattorin ohjaimia, konetekniikan opettaja Timo Lindströmin neuvoessa vierestä. Simulaattorilla opetetaan erilaisia työskentelytekniikoita, ennen kuin oppilaat pääsevät oikean, tonneja painavan koneen ohjaimiin.

Härkönen on jo aiemmin käynyt tutustumassa pihamaalla seisovan hakkuukoneen hyttiin, ja on vaikuttunut näkemästään. Metsäkoneenkuljettajan ammatti ei ole nuorelle ennalta tuttu, mutta ensi näkemältä se tuntuu varteenotettavalta opiskeluvaihtoehdolta autoalan lisäksi.

Mahdollisuus C-ajokorttiin

Lindström on tyytyväinen ammattiopiston tutustumispäivän antiin. Neljä linja-autollista, eli 130 alasta kiinnostunutta nuorta tutustuu Sammon opetustiloihin ja kalustoon, josta kierros jatkuu hakkuutyömaalle Laikonkankaalle.

— Moni on jo ilmoittanut hakeutuvansa tänne opiskelemaan kun aika koittaa, Lindström iloitsee.

Metsäalan vetovoima ei ole parhaasta päästä, vaikka työvoiman tarve onkin kasvussa. Sammon metsäkoneenkuljettaja-linjan opiskelijoista vain toisella luokalla on täysi, kuudentoista oppilaan oppilasmäärä. Viime vuonna linjan aloitti kolmetoista oppilasta.

Kaisa Beltran

Alan koneellistuminen on vähentänyt metsurien määrän minimiin.
Alan koneellistuminen on vähentänyt metsurien määrän minimiin.

Lindström uskoo monen alasta kiinnostuneen nuoren hakeneen viime yhteishaussa muualle siksi, että Sampo ei ole tarjonnut mahdollisuutta C-luokan ajokorttiin.

Lähimmät vastaavat oppilaitokset joissa kortin voi ajaa, sijaitsevat Mikkelissä ja Savonlinnassa. Ensi vuodesta lähtien myös Sammon opetussuunnitelmaan kuuluu C-ajokortti.

Metsäkoneenkuljettajan koulutus on laaja-alainen ja arvostettu myös maankaivuualalla, eli samoilla papereilla pääsee myös kaivinkoneen kuljettajaksi.

Linja siirtyy Sammolle

Metsäkoneenkuljettajan koulutus on tähän asti järjestetty yhteistyössä Tampereen seudun ammattiopiston kanssa. Nyt Sampo on saanut linjan järjestämisluvat, ja koulutus järjestetään vuoden alusta itsenäisesti. Metsäkoneopettaja Pasi Nenonen kertoo yhteistyön Tampereen kanssa sujuneen mallikkaasti, mutta uskoo että linjaa voidaan kehittää vapaammin itsenäisenä.

Yksinäistä, sitä se kyllä on.

Nenosen mukaan alalle hakeutuvat nuoret tykkäävät olla luonnon keskellä, ja tehdä asioita ja päätöksiä itsenäisesti, sekä suunnitella työtään itse.
Metsäkoneenkuljettajan työ on myös melko yksinäistä puuhaa, ja sopiikin sellaisille jotka eivät välttämättä kaipaa sosiaalisia kontakteja työpäiväänsä. Moni oppilas on oivaltanut vasta työharjoittelussa, että metsässä pitääkin olla yksin.

— Yksinäistä, sitä se kyllä on. Mutta kyllä nykynuorista sellaisiakin löytyy, jotka tykkäävät olla metsässä ja maastossa, tehden työtä itsenäisesti, Nenonen uskoo.

Työntekijöitä on löytynyt tarvittaessa

Asko Löppösen yritys Metsäkone Martti Sjöholm Oy laajensi toimintaansa pari vuotta sitten kahdella uudella metsäkoneella ja neljällä työntekijällä, työllistäen yhteensä 19 henkilöä.

Löppösen mukaan päteviä alan työntekijöitä on löytynyt tarvittaessa.

— Kyselyjä tulee koko ajan, mutta koska laajensimme hiljattain, ei tarvetta työntekijöille juuri nyt ole.

Metsäkoneyritys tarjoaa myös metsuripalveluita yhdellä miehellä, mutta ne ovat vähentyneet runsaasti.

— Raivaussaha- ja istutustöitä on jonkin verran, mutta kyllä työt tehdään nykyisin pääosin koneilla.

Löppönen on ollut alalla vuodesta -81, ja toteaa työnkuvan muuttuneen vuosien myötä suuresti.

Metsäala kulkee tuotantolaitosten määrittelemissä sykleissä, jolloin suurin työmäärä osuu talveen. Juuri nyt puuvirrassa näkyy vahvasti Äänenkosken tuotantolaitoksen valmistuminen, ja Löppönen uskoo nousukauden jatkuvan rauhallisena.

Luetuimmat