Kourulan päiväkotikoulu valmistuu jo ensi vuonna, vain paikka puuttuu — Katso, miten eri vaihtoehdot sijoittuvat kartalle

Uudelle päiväkotikoululle on kolme paikkavaihtoehtoa. Uudisrakennus tulee joko nykyisen koulun ja päiväkodin tai monitoimitalon paikalle tai Ukonpuistoon lähemmäs lentokenttää. Nykyinen päiväkoti ja koulu sekä monitoimitalo puretaan.

Päivi Virta-Salo

Kuusimäen koulu, Kourulan päiväkoti sekä Kourulan monitoimitalo jäävät kaavasuunnitelmien alle.
Kuusimäen koulu, Kourulan päiväkoti sekä Kourulan monitoimitalo jäävät kaavasuunnitelmien alle.

Lappeenrannan Kourulan uusi päiväkotikoulu tulee joko Kourulan aluekeskukseen tai 300 metrin päähän Ukonpuistoon lentokentän laitaan.

Päiväkotikoulu valmistuu ensi vuoden loppuun mennessä. Uudisrakennukseen tulee päiväkoti, esiopetustilat sekä koulu ykkös- ja kakkosluokkalaisille.

Myös uusi kerros-, rivi- ja omakotitaloalue

Kaupunki on laatinut kolme kaavamuutosvaihtoehtoa siitä, miten päiväkotikoulu, sekä uudet omakoti-, rivi- ja kerrostaloalueet sijoittuvat.

Nykyinen päiväkoti, koulu ja Kourulan monitoimihalli väistyisivät uuden rakentamisen tieltä eri vaihtoehdoissa vähän eri aikaan. Samoin koulun ja päiväkodin väistötilojen tarve vaihtelee eri vaihtoehdoissa.

Väistötiloja ei tarvita, jos uudisrakennus monitoimitalon paikalle

Päivi Virta-Salo

Päiväkotikoulu monitoimitalon paikalla.jpg

Ensimmäisessä vaihtoehdossa (VE1a) uudisrakennus tulisi nykyisen päiväkodin ja koulun viereen.

Nykyinen koulu ja päiväkoti voivat jatkaa siihen asti, kun uusi päiväkotikoulu ensi vuoden lopulla valmistuu. Monitoimitalo on purettava uuden päiväkotikoulun tieltä.

Sammontalo valmistuu Sammonlahden koulun yhteyteen vuonna 2024. Siihen asti nykyinen Kuusimäen koulu voi olla paikoillaan.

Kourulan uusia asuintontteja voi alkaa rakentaa sen jälkeen, kun koulu ja päiväkoti on purettu.

Nykyisen päiväkodin ja koulun paikka veisi väistötiloihin

Päivi Virta-Salo

Päiväkotikoulu koulun paikalla.jpg

Toisessa vaihtoehdossa (VE1b) uusi päiväkotikoulu tulee nykyisen päiväkodin ja koulun paikalle.

Sekä päiväkoti että koulu esiopetuksesta kuudenteen luokkaan tarvitsevat väistötilat ensi toukokuusta uuden päiväkotikoulun valmistumiseen eli ensi vuoden loppuun saakka.

3.—6. luokat tarvitseva väistötilat Sammontalon valmistumiseen eli vuoteen 2024 saakka.

Asuintontteja voi rakentaa sen jälkeen, kun monitoimitalo on purettu.

Ukonpuiston vaihtoehto siirtäisi osan aluekeskuksen palveluista syrjemmäs

Päivi Virta-Salo

Päiväkotikoulu Ukonpuistossa.jpg

Kolmannessa vaihtoehdossa (VE2) päiväkotikoulu tulee Ukonpuistoon.

Kourulan päiväkoti voisi jatkaa uuden päiväkotikoulun valmistumiseen asti. Kuusimäen koulua taas voisi käydä siihen asti, kun Sammontalo valmistuu.

Jos Kuusimäen koulu puretaan, joudutaan 3.—6. luokille etsimään väistötilat, kunnes Sammontalo valmistuu.

Pallokenttä pienenee

Kourulan päiväkodin kolme ryhmää on nyt evakossa Tykin toimipisteessä. Heille väistötiloja tarvitaan ensi vuoden loppuun asti.

Uudessa kaavassa nykyiset tennis- ja koripallokentät sekä noin puolet pallokentästä säilyvät liikuntakäytössä.

Fakta: Suunnitelmia esitellään asukkaille torstaina

Asukastilaisuus asemakaavamuutoksesta on torstaina 18.1. klo 17.30 — 19.00 Kuusimäen koulun ruokalassa.

Asemakaavaluonnoksessa on kolme vaihtoehtoa päiväkotikoulun paikaksi.

Mielipiteiden ja lausuntojen perusteella laaditaan asemakaavaehdotus, joka tulee aikanaan nähtäville.

Kourulan uusi päiväkotikoulu valmistuu suunnitelmien mukaan ensi vuoden loppuun mennessä.

Luetuimmat