Parikkalan kunnanhallitusta 20 vuotta vetänyt Ari Berg jättää kuntavaalit väliin – Keskustaryhmän konkarin mukaan syynä ajankäytölliset haasteet

Parikkalan keskusta on saanut 17 sitoutunutta ehdokasta kuntavaaleihin. Nimiä ei kuitenkaan vielä kerrota julkisuuteen.

Parikkalan kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Berg (kesk.) ei lähde ehdolle kuntavaaleihin. Bergillä kuluu paljon aikaa moniin muihin työtehtäviin ja luottamustoimiin.
Parikkalan kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Berg (kesk.) ei lähde ehdolle kuntavaaleihin. Bergillä kuluu paljon aikaa moniin muihin työtehtäviin ja luottamustoimiin.

Parikkalan konkaripoliitikko ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Berg (kesk.) ei asetu enää ehdolle tulevissa kuntavaaleissa.

57-vuotias Berg on toiminut kunnan luottamustoimissa yhtäjaksoisesti vuodesta 1993 asti. Kunnanhallituksen puheenjohtaja hän on ollut 20 vuotta.

– Hyvällä omallatunnolla voin sanoa, että olen antanut oman työpanokseni kunnallisessa päätöksenteossa. Mitään en nyt suinkaan jätä kesken valtuutettuna, vaan hoidan loppuun lupaamani asiat, Berg toteaa.

Muut työt vievät aikaa

Suurin syy vaaleista pois jäämiselle on Bergin mukaan ajankäytölliset haasteet.

Berg työskentelee Suomen Sikayrittäjät ry:n toiminnanjohtajana. Lisäksi hän toimii muun muassa Parirealty Oy:n hallituksen ja Parikkalan Valo Oy:n hallituksen puheenjohtaja.

– Nykyiset työtehtäväni vaativat entistä enemmän panostuksia. Esimerkiksi sikayrittäjien liiketoiminnalliset haasteet eivät ole kadonneet mihinkään.

Pitkän linjan valtuutettu on myös alkanut pohtia, että aikaa voisi jäädä enemmän esimerkiksi omille harrastuksille.

– Olen alkanut miettiä, mihin kaikkeen kerkeää. Oman kunnan asioiden hoitaminen vaatii kuitenkin aikansa.

Parikkalan keskustalla 17 ehdokasta

Vuoden 2017 kuntavaaleissa Parikkalan keskustaryhmä sai 12 valtuustopaikkaa 42,5 prosenttia äänisaldolla. Keskustan kannatus kuitenkin notkahti noin kolmella prosenttiyksiköllä Parikkalassa, ja keskusta menetti yhden valtuustopaikan.

Parikkalan keskustan puheenjohtajan Lassi Valkeapään mukaan ehdokasasettelu on lähtenyt hyvin käyntiin kuntavaaleja varten.

– Viime päivinä ehdokkaiden saaminen on selvästi piristynyt. Tavoitteena on 30 ehdokasta, ehkä jopa enemmän.

Tähän mennessä Parikkalan keskusta on saanut 17 sitoutunutta ehdokasta, ja puolisen kymmentä harkitsee ehdokkuutta. Valkeapää ei vielä suostu kertomaan nimiä julkisuuteen.

– Hyvä vaihe on meneillään. Nimilistat julkistamme myöhemmin.

Kuntavaalit 2021

Varsinainen vaalipäivä 18. huhtikuuta

Kunnan keskusvaalilautakunta tutkii ehdokaslistat ja erityisesti sen, että ehdokkaat ovat vaalikelpoisia.

Keskusvaalilautakunta vahvistaa ehdokasasettelun 18.3.2021

Ennakkoäänestys kotimaassa 7.–13.4.2021.

Ennakkoäänestys ulkomailla 7.–10.4.2021.

Vaalipäivä sunnuntaina 18.4.2021.