Luumäki aikoo myydä Kannuskosken koulun, 1900-luvun alkupuolella rakennetusta kiinteistöstä jätetty 19 000 euron tarjous

Koulutoiminta Kannuskosken koululla päättyi vuonna 2015. Perhepäiväkodin toiminta lakkasi kesäkuun lopussa.

Luumäen kunta on myymässä Kannuskosken koulu- ja päivähoitokiinteistön 19 000 euron hintaan.

Kannuskosken koulu sijaitsee Kannuskoskella lähellä Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson välistä maakuntarajaa. Kannuskosken koulun toiminta loppui vuonna 2015. Kannuskosken perhepäiväkodin toiminta lakkasi kesäkuun lopussa. Tyhjilleen jääneen kiinteistön hoitokulut ovat kunnalle arviolta noin 20 000 euroa vuodessa.

Kiinteistöön kuuluu noin hehtaarin kokoinen tontti, ja sillä on kolme 1900-luvun alkupuolella rakennettua rakennusta. Kiinteistö laitettiin nettihuutokauppaan elokuun lopussa. 

Kannuskosken koulusta nettihuutokaupassa jätetty korkein tarjous oli 19 000 euroa. Luumäen kunnan tekninen johtaja Erik Forstèn kertoo, että toistaiseksi ei ole tietoa siitä, millaiseen käyttöön mahdollinen ostaja koulun ottaisi.

Lopullista päätöstä koulun myynnistä ei ole vielä tehty. Luumäen kunnanhallitus käsittelee asiaa ensi maanantain kokouksessaan.

Kunnanjohtaja Anne Ukkosen esitys on, että Luumäen kunta myy koulukiinteistön 19 000 euron hintaan. Luumäen kunnanvaltuuston pitää kuitenkin vahvistaa päätös, ennen kuin se on virallinen.

Päivitetty 11.10.2018 kello 13:06. Korjattu otsikkoa. 19 000 euroa ei ole kauppahinta, vaan kiinteistöstä jätetty korkein tarjous.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Uusimmat uutiset