Ruokolahden hyvinvointilautakunnan kokoonpanoon muutoksia: vahingossa ilman lautakuntapaikkaa jäänyt Mika Vanhatalo nousee varapuheenjohtajaksi

Tenho Tiilikainen

Mika Vanhatalo istui pitkään Rautjärven kunnanvaltuustossa. Kevään kunnallisvaaleissa hän oli ensimmäistä kertaa ehdolla Ruokolahdella.

Ruokolahden kunnanhallitus käsittelee ensi maanantaina SDP:n valtuustoryhmän esitystä hyvinvointilautakunnan kokoonpanon muuttamisesta.

Muutosesitys koskee lautakunnan demareita.

SDP esittää, että Tea Ainoa pudotetaan hyvinvointilautakunnan varapuheenjohtajan paikalta rivijäseneksi ja varavaltuutettu Kari Holopainen rivijäsenen paikalta lautakunnan varajäseneksi.

Vastaavasti Mika Vanhatalo tulee SDP:n mukaan nostaa hyvinvointilautakunnan varapuheenjohtajaksi.

Mika Vanhatalo ei kuulunut kesäkuussa päätettyyn hyvinvointilautakunnan alkuperäiseen kokoonpanoon.

Alun perin SDP aikoi istuttaa Rautjärveltä Ruokolahdelle siirtyneen kokeneen kunnallispoliitikon tekniseen lautakuntaan. Pakka hajosi kuitenkin tasa-arvopykäliin, kun lautakuntapaikoista päätettiin kunnanvaltuustossa kesäkuussa.

— Kokoomus ja perussuomalaiset eivät laittaneetkaan lautakuntaan naista, kuten oli esitetty, vaan miehen. Jouduimme muuttamaan esitystämme viime hetkillä, kertaa Esko Ijäs (sd.) tapahtumien kulkua.

Ensimmäisen kauden valtuutettu Mika Vanhatalo jäi tässä hässäkässä kokonaan ilman lautakuntapaikkaa.

Tilanne korjataan muuttamalla hyvinvointilautakunnan kokoonpanoa jälkikäteen. Näin kunnioitetaan myös äänestystulosta, kun paikkajako trimmataan äänimäärien mukaan, Esko Ijäs kertoo.

Vanhatalo sai vaaleissa 53 ääntä. Ainoa sai 24 ja Holopainen 21 ääntä.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.