Ratkaisu Armadan baarien bassomeluun: Taajuuksien leikkaus ja kumimatot

Kauppakeskuksen viereisen kerrostalon asukkaat olivat valittaneet baarista välittyvästä basson jympsytyksestä.

Kai Skyttä

Armadan yökerhoista on aiheutunut haittaa osalle kadun toisella puolella olevan kerrostalon asukkaista. Isännöitsijän mukaan haitta on nyt vaimennut.
Armadan yökerhoista on aiheutunut haittaa osalle kadun toisella puolella olevan kerrostalon asukkaista. Isännöitsijän mukaan haitta on nyt vaimennut.

Kauppakeskus Armadan alakerran baarikeskittymän viereiselle taloyhtiölle Raastuvankadulla aiheuttama häiriö on saatu vaimenemaan parilla toimenpiteellä. Bassoääniongelmasta Etelä-Saimaa kertoi 16. lokakuuta.

Taloyhtiön isännöitsijä Olli Kurhinen kertoo, että valituksia aiheuttanut basson jympsytys on saatu kuriin leikkaamalla joitakin soittomusiikin taajuusalueita.

Ravintola on lisäksi asentanut vaimennusmattoja kaiuttimien alle, jotta ääni ei pääsisi etenemään rakenteita pitkin.

Ravintola Giggling Marlinin ravintolapäällikkö Olli-Pekka Piispanen kertoo, että kaiuttimien alle on nyt asennettu kumimattoa, samantyyppistä kuin on käytössä jäähalleissa.

Äänimittaus tai pikemminkin katselmus bassomeluongelman tiimoilta tehtiin viikko sitten torstaina.

– Kun bassoäänitaajuuksia ravintolassa laskettiin, äänen tulo vaimeni huomattavasti. Kun baari sen lisäksi on luvannut laittaa mattoja kaiuttimien alle, värinä rakenteissa vaimenee. Näillä toimenpiteillä ongelman pitäisi korjautua, mutta asiaa tietenkin seurataan, ja tarvittaessa tehdään lisää. Meillä on yhteinen muistio tehtynä asiasta, Kurhinen selvittää.

Mittaus tehtiin ihmisaistein eli korvakuulolta. Ravintolassa olivat äänet täysillä, ja yhteyttä sinne pidettiin radiopuhelimella.

Ravintola otti asian vakavissaan

Kurhinen ei perjantaina vielä ollut saanut palautetta kerrostalon asukkailta tehtyjen toimenpiteiden vaikutuksista, mutta kertoo juuri tulleensa lomilta töihin, eikä ollut vielä käynyt kaikkia viestejä läpi.

– Yksi soittopyyntö on tullut toiselta paikkakunnalta, jossa on ollut samanlaista ongelmaa.

Taajuuksien leikkaus tehtiin viikko sitten torstaina samalla kun tehtiin äänitutkimus. Samalla todettiin, että toimenpiteet vaikuttivat.

– Totuus tietysti on, että ihan kaikkea ääntä ei saada pois, kun keskustassa ollaan. Tässähän ei ollut kyse melutasosta, joka sinänsä oli matala, vaan bassoäänistä.

Ravintola on ottanut asian erittäin hyvin ja vakavasti, kiittelee Kurhinen.

– He haluavat pyrkiä madaltamaan jympsytyksen tasoa. He ovat ottaneet erittäin hyvin kopin tässä asiassa ja toimivat heti.

Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Jukka Räsänen kertoi Etelä-Saimaassa 16. lokakuusta, että valituksia bassomelusta oli tehnyt muutama ihminen.

– Valituksen tehneitä asukkaita asuu kaikissa rapuissa ja alakerrasta yläkertaan.

Luetuimmat