Joukkoliikenne sai puoltajia muttei rahaa, Lappeenranta haluaa lisätä paikallisliikenteen matkoja 20 prosenttia

Valtuustossa vihreät vaativat lisäsatsauksia, Ilpo Heltimoinen (ps.) taas pelkäsi joukkoliikenteen vievän rahat muista palveluista.

Minna Mänttäri

Lappeenrannan tavoitteena on kasvattaa joukkoliikenteen matkojen määrää 20 prosenttia.
Lappeenrannan tavoitteena on kasvattaa joukkoliikenteen matkojen määrää 20 prosenttia.

Lappeenrannan kaupunki pyrkii lisäämään paikallisliikenteen matkoja 20 prosenttia eli kahteen miljoonaan matkaan vuodessa. Asiasta päätti maanantaina kokoontunut kaupunginvaltuusto.

Valtuusto hyväksyi vuoteen 2030 ulottuvan joukkoliikennepoliittisen ohjelman. Sen sijaan ohjelman toteuttamisen edellyttämä rahoitus jäi auki.

Hanna Holopainen (vihr.) totesi, etteivät joukkoliikenteeseen varatut rahat riitä edes joukkoliikenteen nykytasoon.

Holopainen esitti päätösesitykseen lisäystä, jonka mukaan määrärahat olisi saatava samalle tasolle kuin vertailukaupungeissa keskimäärin asukasta kohti.

Hävettävän pieni satsaus Green Lappeenrannalta. — Virpi Junttila

Esitystä kannattanut Virpi Junttila (vihr.) totesi, että Lappeenrannassa satsaus on 22 euroa asukasta kohti ja vertailukaupungeissa 34 euroa.

— Hävettävän pieni satsaus Green Lappeenrannalta.

Holopaisen esitys hävisi valtuustossa äänin 7 — 43.

Ilpo Heltimoinen (ps.) puolestaan pelkäsi, että muuten kannatettavassa ohjelmassa sitoudutaan liian tiukasti tavoitteeseen.

— Mistä tuo tasonkorotukseen tarvittava raha otetaan? Teitten ylläpidostako, kysyi Heltimoinen ja esitti rahoitukseen viittaavan kohdan poistamista ohjelmasta. Esitys raukesi, kun sitä ei kannatettu.

Toimialajohtaja Pasi Leimi selvitti, että ohjelma rahoitusviittauksineen on tavoitteellinen. Kuluvalle vuodelle on saatu 300 000 euron lisärahoitus strategisena panostuksena. |