Pelastuslaitos kävi sammuttamassa nuotion Lappeenrannan Hartikkalassa

Etelä-Karjalassa on voimassa metsäpalovaroitus, eikä avotulta saa tehdä.

Kai Skyttä

Kuvituskuva.
Kuvituskuva.

Pelastuslaitos kävi sammuttamassa nuotion Lappeenrannan Hartikkalassa torstain ja perjantain välisenä yönä. Koska Etelä-Karjalassa on voimassa metsäpalovaroitus, joten avotulen teko on kiellettyä.

Nuotion oli sytyttänyt ryhmä nuoria.

– He olivat hyvin fiksuja nuoria. Ei siitä tullut sen suurempia seurauksia. He ymmärsivät ja olivat hyvin pahoillaan asiasta, paloesimies Henri Häkkinen Lappeenrannan paloasemalta sanoo.

Häkkinen muistutti nuoria, että metsäpalovaaran aikaan ei saa sytyttää nuotioita. Sitten kun ei ole metsäpalovaaraa ja haluaa istua nuotiolla, esimerkiksi Hämmäauteensuolla ja Mikonsaaren laavulla on virallisia tulentekopaikkoja, joissa tulta saa polttaa.

Ilmoituksen nuotiosta teki ohikulkija.