Lähi-Tapiola Kaakkois-Suomelta 30 000 euron lahjoitus SPR:lle, SPR avaa tänään valtakunnallisen auttavan puhelimen

Koronapandemia ja sosiaalisen etäisyyden pitäminen voi aiheuttaa yksinäisyyttä ja erilaisia huolia.

Anita Kulmala

Lähi-Tapiola-ryhmä tukee Suomen Punaista Ristiä avustustyössä. Kuvituskuva.
Lähi-Tapiola-ryhmä tukee Suomen Punaista Ristiä avustustyössä. Kuvituskuva.

Vakuutusyhtiö Lähi-Tapiola Kaakkois-Suomi antaa 30 000 euroa Suomen Punaisen Ristin (SPR) Kaakkois-Suomen piirille. Rahat SPR käyttää koronapandemiasta johtuvaan avustus- ja tukityöhön.

Lähi-Tapiolan tiedotteen mukaan rahoja käytetään avustustyön koordinoimiseen, SPR:n vapaaehtoisten tukemiseen sekä sen varmistamiseen, että apua tarvitsevia voidaan auttaa koronakriisissä.

– Tällaisessa yhteiskunnallisessa kriisissä odotetaan kaikilta venymistä ja haluamme osaltamme olla rakentamassa turvallisuutta ja hyvinvointia lähiyhteisöjemme arjessa, Lähi-Tapiola Kaakkois-Suomen toimitusjohtaja Teemu Routti sanoo tiedotteessa.

Lähi-Tapiola-ryhmä antaa SPR:lle yhteensä yli miljoona euroa käytettäväksi avustustyöhön eri puolilla Suomea.

– Kukaan ei tällä hetkellä pysty tarkasti arvioimaan, millaista apua ihmiset tarvitsevat ja miten pitkään avun tarve jatkuu. Jo nyt kuulemme viestejä, että ihmiset ovat huolissaan jaksamisestaan ja toipumisvaihe edellyttää myös vapaaehtoisilta voimia, kertoo SPR:n pääsihteeri Kristiina Kumpula.

SPR avaa tänään keskiviikkona valtakunnallisen auttavan puhelimen, jolla torjutaan yksinäisyyttä ja ehkäistään huolien kasvamista liian suuriksi.

SPR:n auttava puhelin vastaa maanantaista perjantaihin kello 9–21 numerossa 0800 100 200, palvelu on suomeksi ja puhelu on soittajalle maksuton.