Karhumäen karhujen koti on kärsinyt talven ja kesän aikana: Liikenneympyrän männyt ovat kuolleet ja kunttakin on kuivahtanut

Imatralaiseen liikenneympyrään viime syksynä istutetuista männyistä ainoastaan yksi on elossa, muut neljä ovat kuolleet. Männyt uusitaan elokuussa.

Santeri Tynkkynen

Liikenneympyrän viidestä männystä neljä ovat kuolleet ja vain yksi hengissä. Männyt uusitaan elokuussa.
Liikenneympyrän viidestä männystä neljä ovat kuolleet ja vain yksi hengissä. Männyt uusitaan elokuussa.

Karhumäen liikenneympyrän karhujen koti on kärsinyt vaurioita talven ja kesän aikana. Liikenneympyrään viime syksyllä istutetuista männyistä ainoastaan yksi on elossa, muut neljä ovat kuolleet.

Imatran kaupunginpuutarhurin Erika Luhtasen mukaan havukasvit pitäisi mielellään istuttaa elokuussa, jotta ne ehtivät juurtua talveksi.

Liikenneympyrän männyt istutettiin myöhään viime syksynä syys-lokakuussa. Osasyy mäntyjen kuolemaan voi olla myös viime talvi, mikä oli kasveille äärimmäisen huono, kun ei ollut minkäänlaista lumisuojaa.

– Voi olla, että juuret ovat paleltuneet. Niitä on kasteltu kesän aikana, mutta voi myös olla, että ne ovat jossain vaiheessa kuivahtaneet, Luhtanen pohtii.

Liikenneympyrän kuolleet männyt uusitaan elokuussa.

– Ei lähdetty laittamaan niitä kesää vasten, koska kesällä vaarana on kuivahtaminen.

Jarmo Hämäläinen

Tältä liikenneympyrän männyt näyttivät viime lokakuussa. Nyt ne ovat kuolleet.
Tältä liikenneympyrän männyt näyttivät viime lokakuussa. Nyt ne ovat kuolleet.

Kuntan pitäisi elpyä

Liikenneympyrä on päällystetty erilaisista varvuista ja kasveista koostuvalla kuntalla, joka on myös kärsinyt. Luhtasen mukaan kuntta on sellainen materiaali, että sen pitäisi elpyä.

– Elämme toiveikkaina, että kuntta siitä vielä elpyy, sanoo Luhtanen.

Oleg Tihonovin tekemät karhut saapuivat Karhumäen liikenneympyrään viime lokakuussa. Mäntyjen istutuksen lisäksi liikenneympyrään on tuotu kelopuuta luomaan metsäistä tunnelmaa.

Luetuimmat