Veroalen odotetaan vauhdittavan sähkökirjojen myyntiä

Juha Rika

Jos hallituksen kaavailema digitaalisten lehtien ja kirjojen arvonlisäverojen alentaminen toteutuu, e-kirjojen läpimurto tapahtuu lähivuosina. Tähän uskovat Suomen Kustannusyhdistyksen johtaja Sakari Laiho ja Elisa Kirjan liiketoimintajohtaja Essi Manner.

— Arvonlisäveron alentamisen jälkeen kustantajat pystyvät tasavertaisemmin markkinoimaan e-kirjoja. Tämän myötä tietoisuus niistä kasvaa, kustantajien etujärjestöä johtava Laiho kertoo.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo esitti tammikuussa, että digitaalisten lehtien ja kirjojen arvonlisäveroa laskettaisiin nykyisestä 24 prosentista 10 prosenttiin eli samalle tasolle kuin painetuissa tuotteissa. Muutos tulisi voimaan vuoden 2018 alusta.

Laihon mukaan veroale on tervetullut, sillä tällä hetkellä e-kirja on kustantajille paperista kalliimpi.

— On yleinen harhaluulo, että sähköinen kirja olisi halpa toteuttaa. E-kirjojen kustannusrakenne on hyvin samankaltainen kuin painettujen teosten.

Vaikka sähkökirjojen myynti on noussut tasaisesti viime vuosina, niiden osuus Suomen kirjamarkkinoista on vain noin prosentin luokkaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa e-kirjojen siivu kokonaismyynnistä on jo 25 prosenttia.

— Meilläkin e-kirjojen osuus voisi nousta 10—20 prosenttiin, Laiho arvioi.

Hänen mukaansa sähkökirjojen läpimurtoa voi edesauttaa uudet ääni- ja e-kirjapalvelut, kuten Storytel ja Bookbeat, jotka toimivat Spotifyn kaltaisena maksullisena suoratoistopalveluna.

Yksi houkutin saattaa olla löytyä uudesta teknologiasta, joka mahdollistaa rikastetun sisällön, kuten elävän kuvan, äänen ja pelien, lisäämisen kirjoihin. Nämä e-kirjojen uudet muodot saattaisivat tavoittaa myös sen kaikkein vaikeimman kohderyhmän — nuoret miehet.

Lue aiheesta lisää maanantain Etelä-Saimaasta tai mobiilisovelluksesta.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.