Lappeenrannan koulujen ruokamyrkytysepäilyn näytteissä ei huomautettavaa – Tutkimukset osittain kesken, kyselyssä 65 vastaajaa kertoi sairastuneensa

Kouluilla tarjotuissa tortilloista osassa oli havaittu hometta. Kysely tehtiin yhdeksään kouluun.

Sami Lettojärvi slet

Kouluissa tarjotuissa tortilloissa oli havaittu hometta. Arkistokuvan tortilla ei liity tapaukseen.
Kouluissa tarjotuissa tortilloissa oli havaittu hometta. Arkistokuvan tortilla ei liity tapaukseen.

Lappeenrannan seudun ympäristötoimi on jatkanut kouluissa havaitun ruokamyrkytysepäilyn selvitystä. Ensimmäiset tulokset bakteeritutkimusten osalta saatiin tänään, Lappeenrannan seudun ympäristötoimi ja Satu oy kertovat tiedotteessa.

Tutkituissa elintarvikenäytteissä ei ole todettu huomautettavaa, mutta tutkimukset ovat vielä kesken homeiden ja hiivojen osalta.

Torstaina 12. marraskuuta Lappeen ja Sammonlahden kouluilla tarjotuissa tortilloista osassa oli havaittu hometta. Muutamille henkilöille oli tietojen mukaan tullut pahoinvointioireita.

Selvitykseen ryhdyttiin tortilloissa havaittujen pilaantumismuutosten ja pahoinvointioireiden takia samana päivänä.

Tarjoillusta ruuasta otetut näytteet oli lähetetty laboratorioon maanantaina 16. marraskuuta. Niistä odotetaan tuloksia ensi viikolla. Koulujen keittiöihin tehdyissä tarkastuksissa ei ole todettu puutteita.

Kyselyssä saatiin 1547 vastausta

Yhdeksään kouluun on tehty ruokailuihin osallistuneille kyselytutkimus. Alustavien tulosten mukaan sairastuneita oli 65 eli 4,2 prosenttia vastaajista.

Vastauksia saatiin 1547 kappaletta.

Tutkimuksilla selvitetään, onko sairastumisilla yhteyttä kouluruokaan.

Kysely jaettiin koulujen kautta maanantaina 16. marraskuuta ja tiistaina 17. marraskuuta. Vastausaikaa oli perjantaihin 20. marraskuuta saakka.

Kysely jaettiin Lappeen, Skinnarilan, Sammonlahden, Lavolan, Kuusimäen, Kimpisen, Kesämäen, Kesämäenrinteen ja Lönnrotin kouluilla ja Lyseossa ruokailleille.

Kyselytutkimuksessa saatujen vastausten tilastollinen käsittely alkaa ensi viikolla. Tuloksien saamisessa voi kestää useita viikkoja.