Imatran kaupunki ei ole lähdössä pyörittämään leirintäalueita – Uudet leirintäalueet ovat sijoittumassa Varpasaareen ja Lammassaareen

Lammassaareen on suunnitteilla uusia matkailuauto- sekä telttapaikkoja. Karavaanipaikkoja on tulossa 30. Juhani Turpeinen kertoo pystyvänsä järjestämään myös telttapaikkoja, kunhan kaupunki osoittaa niille sopivan alueen.

Jarmo Hämäläinen

Tähän rantamaisemaan Vuoksen varrelle Toni Kainulainen haluaisi laajentaa Varpasaaren leirintäaluetta. 1970-luvun lopulla suljetusta leirintäalueesta on vielä jäljellä hirsinen rakennus, joka toimi leirintäalueen vastaanottopisteenä.
Tähän rantamaisemaan Vuoksen varrelle Toni Kainulainen haluaisi laajentaa Varpasaaren leirintäaluetta. 1970-luvun lopulla suljetusta leirintäalueesta on vielä jäljellä hirsinen rakennus, joka toimi leirintäalueen vastaanottopisteenä.

Imatran kaupunki ei ole lähdössä tuottamaan leirintäaluepalveluita jatkossa omakustanteisesti. Kaupunkikehityslautakunnan varapuheenjohtaja Sanna Priorin (kok.) mukaan asiassa toivotaan päästävän eteenpäin yrittäjävetoisesti.

Lautakunta käsitteli leirintäaluesuunnitelmia tiistaina seminaarissaan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että leirintäalueet sijoittuvat Varpasaareen ja Lammassaareen. Varpasaaressa leirintäalueesta vastaisi Kalastuspuiston yrittäjä Toni Kainulainen ja Lammassaaren sataman alueella Ruokolahden leijonan yrittäjän Juhani Turpeisen vetäminä.

Kaupunkikehityslautakunnan puheenjohtaja Antero Lattu (sd.) pitää suunniteltua ratkaisua hyvänä.

– Ne ovat yhtä hyviä ja kummallakin on etunsa. Varpasaaressa on keskustan läheisyys, ja Lammassaaressa taas on hienot uimarannat sekä kylpylät.

Samoilla linjoilla on myös Sanna Prior.

– Se olisi ihan älyttömän hyvä. Kumpikaan ei sulje toisiaan pois, hän sanoo.

Kanerva Jalarvo

Vuoksen Kalastuspuiston yrittäjä Toni Kainulainen haluaisi laajentaa Varpasaaren leirintäaluetta Varpasaaren ja Hiljan pihan väliselle alueelle. Arkistokuva.
Vuoksen Kalastuspuiston yrittäjä Toni Kainulainen haluaisi laajentaa Varpasaaren leirintäaluetta Varpasaaren ja Hiljan pihan väliselle alueelle. Arkistokuva.

Lammassaaren osalta asiat etenevät tammikuussa

Varpasaaressa on tällä hetkellä virallisesti 18 sähköistettyä paikkaa asuntoautoille- ja vaunuille. Yrittäjä Kainulaisen suunnitelmissa on laajentaa leirintäaluetta Vuoksen rannalle Varpasaaren ja Hiljan pihan väliselle alueelle.

Antero Latun mukaan rannalle mahtuisi yli kymmenen uutta autopaikkaa sekä telttapaikkoja. Lammassaareen sataman alueelle, veneiden talvisäilytysalueen eteläiseen kulmaan on suunniteltu rakennettavan 30 paikkaa matkailuautoille.

Latun mukaan Lammassaaren suunnitelmien kanssa on tarkoitus edetä vielä tammikuussa. Myös Varpasaaren osalta edetään heti, kun yrittäjältä tulee esitys tarpeistaan.

Telttapaikkoja toivotaan myös Lammassaareen

Sanna Prior kannattaa ja pitää hyvänä ideana sitä, että Varpasaaren läheisyyteen on tulossa uusia telttapaikkoja. Hän myös toivoo, että Ukonniemessä olisi jonkinlainen leirintäalue, eikä pelkästään matkaparkkia.

Antero Latun mukaan Lammassaaren alueelle on tarkoitus saada 10–20 telttapaikkaa. Sanna Prior pohtii, mihin telttapaikat pystytään sijoittamaan ja muistuttaa, että satama-alueella ei saa uida.

– Voisivatko ne olla esimerkiksi Lammassaaren toisessa päässä, hän miettii.

Juhani Turpeinen on tehnyt oman karavaanialueensa suunnitelmat 30 autopaikan mukaan, eikä siihen mahdu telttapaikkoja. Myös Turpeinen näkee, että Lammassaaressa on tarvetta telttapaikoille.

– Toki sellaisia varmasti tarvitaan ja porukkaa olisi. Mutta jonkun täytyy osoittaa siihen alue, eli tässä tapauksessa kaupungin. Pystyn ne järjestämään, kun paikka osoitetaan.

Luetuimmat