Uuden jäähallin kannatus korkealla verkkokyselyssä — kommenteissa toivotaan malttia ja luovaa hulluutta

Mika Strandén

Kisapuiston jäähallin remontti tai uuden jäähallin rakentaminen tulevat harkintaan ensi vuoden aikana.

Lappeenrannan jäähallin tulevaisuutta pohtimaan käyvät kaupungin päättäjät ovat saaneet runsaasti evästystä Etelä-Saimaan verkkokeskustelussa.

Vaihtoehdot ovat nykyisen Kisapuiston jäähallin remontti tai uuden rakentaminen. Etelä-Saimaan 4. marraskuuta avaama verkkokysely uuden jäähallin tarpeesta on tuottanut 70 prosenttia kyllä-vastauksia.

Kommenteissakin uusi jäähalli saa pääasiassa myötämieltä, mutta myös arvostelua.

— Vanhaa jo moneen kertaan paikattua hallia ei ole enää järkevää tekohengittää, kirjoittaa nimimerkki Uudelle jäähallille iso peukku.

— SaiPa tarvitsee hallia, mutta ei uskalla ottaa lainaa sitä varten, koska toisten rahoilla on kivempi pelata kuin toisten, toteaa puolestaan nimimerkki SaiPan halli, ei kaupunkilaisten.

Rajalaisen mielestä uuden jäähallin suunnitelmat voidaan tehdä valmiiksi, mutta halli vasta sitten kun taloudellinen pohja on hyvä.

Hallin suunnitteluun toivotaan luovaa hulluutta: siitä voitaisiin tehdä monitoimihalli tai myös jalkapallo-otteluihin käypänen tila.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.