Kokoomuksen Timo Kärki syyttää demareita ja keskustaa kunnanjohtaja Anu Sepposen ulossavustamisesta Ruokolahdelta – "Tällä halutaan vain kostaa se, että Kimmo Tiilikaista ei valittu kunnanjohtajaksi"

Poliittinen peli meni Kärjen mukaan sellaiseksi suhmuroinniksi Ruokolahdella, että kohta etsitään uutta kunnanjohtajaa.

Minna Mäkinen

Timo Salmisaari (sd.) teki Ruokolahden valtuustossa esityksen uuden kunnanjohtajan palkan leikkauksesta.
Timo Salmisaari (sd.) teki Ruokolahden valtuustossa esityksen uuden kunnanjohtajan palkan leikkauksesta.

Ruokolahden kunnanvaltuuston maanantainen päätös leikata uuden kunnanjohtajan Anu Sepposen palkkaa kuohuttaa tunteita.

Sepposta alusta asti kunnanjohtajakisassa ennakkosuosikki Kimmo Tiilikaisen haastajaksi ajaneet kokoomuksen valtuutetut ovat täysin ymmällään asioiden saamasta käänteestä.

Kunnanhallituksen toinen varapuheenjohtaja ja valtuutettu Timo Kärki (kok.) pitää keskustan ja sosiaalidemokraattien takinkäännöstä varsinaisena poliittisena suhmurointina.

Hallituksessa viikko aikaisemmin hyväksyttyä johtajasopimusta lähdettiin valtuustossa yllättäen muuttamaan demarien ja keskustan äänin. Kuukausipalkkaa leikattiin 7 000 eurosta 6 500 euroon ja sopimuksen ehtoja heikennettiin.

– Tällä halutaan vain kostaa se, että Kimmo Tiilikaista ei valittu kunnanjohtajaksi, Kärki sanoo.

Kun johtajasopimusta sorvattiin Ruokolahden valtuustossa uusiksi, perusteeksi esitettiin säästösyyt.

Heikentämällä työsopimusta Anu halutaan ilmeisesti savustaa ulos kunnasta, ennen kuin hän ehti aloittakaan. — Timo Kärki

Timo Kärjen mielestä syyt ovat aivan muualla.

– Kuukausi sitten valtuusto valitsi Anu Sepposen kunnanjohtajaksi ja heikentämällä työsopimusta Anu halutaan ilmeisesti savustaa ulos kunnasta, ennen kuin hän ehti aloittakaan. Eihän tässä ole päätä eikä häntää, Kärki ihmettelee.

Piia Kaskinen

Ruokolahden kunnanjohtaja Tuomo Sallinen siirtyy jo tällä viikolla Lappeenrannan kaupunginsihteeriksi. Kuukausi sitten kunnanjohtajaksi vallitun Anu Sepposen työpaikka on yhä Pohjois-Savossa Rautalammilla ja johtajasopimus Ruokolahdelle on auki.
Ruokolahden kunnanjohtaja Tuomo Sallinen siirtyy jo tällä viikolla Lappeenrannan kaupunginsihteeriksi. Kuukausi sitten kunnanjohtajaksi vallitun Anu Sepposen työpaikka on yhä Pohjois-Savossa Rautalammilla ja johtajasopimus Ruokolahdelle on auki.

Ruokolahden valtuuston maanantainen päätös johtajasopimuksen heikennyksestä antaa Timo Kärjen mielestä masentavan kuvan kunnan poliittisesta päätöksentekokyvystä.

– Nykyisellä kunnanjohtajalla ei virkaan tullessaan ollut niinkään paljon kokemusta kuntapuolelta kuin Anu Sepposella on. Nuorelle miehelle oltiin kuitenkin tarjoamassa parempaa palkkaa ja parempia työehtoja kuin nyt kunnallisalalla kokeneemmalle naisjohtajalle.

Timo Kärki keskusteli valtuuston kokouksen jälkeen Anu Sepposen kanssa.

– Hän oli vielä toiveikas neuvottelujen suhteen, mutta katsotaan nyt kuinka käy.

Uusimmat uutiset