Noin 30 Onnihoivan asukasta jäi perjantaina ilman ruokaa Imatralla – "Yhtään tällaista virhettä ei olisi saanut käydä", sanoo ruokapalvelujohtaja Elina Särmälä

Syyksi aterioiden toimitusvaikeuksille kerrottiin tietokonejärjestelmä sekä kahden erilaisen toimijan toimintakulttuurit.

Jarmo Hämäläinen

Petteri Laukkanen pakkasi tiistaiaamuna Imatran keskuskeittiöllä aterioita lämpöastioissa kuljetukseen. Posti hoitaa suuren osan Saimaan tukipalvelujen ruokakuljetuksista.
Petteri Laukkanen pakkasi tiistaiaamuna Imatran keskuskeittiöllä aterioita lämpöastioissa kuljetukseen. Posti hoitaa suuren osan Saimaan tukipalvelujen ruokakuljetuksista.

Imatran Veteraanitalossa asuvan Annikki Luukkosen omaiset ovat ihmetelleet sitä, että Luukkosen ruoka on jäänyt lokakuun aikana tähän mennessä ainakin kahdesti kokonaan toimittamatta.

Omaisten otettua yhteyttä ruokapalveluun ruoka on kyllä tuotu heti ja sitä on ollut riittävästi, mutta Luukkosen omaiset ihmettelevät, olisiko kukaan tiennyt sen jakamatta jäämisestä ilman puhelinsoittoa.

Ruokapalvelut siirtyivät Saimaan tukipalveluille

Onnihoivan ruokapalvelut siirtyivät lokakuun alussa Saimaan tukipalveluille. Samalla Saimaan tukipalvelut alkoi vastata myös ruuan jakelusta.

Isojen ateriapalvelujen alussa on aina pientä viilaamista, sanoo Onnihoivan aluejohtaja Anita Kuokkanen.

– Alkupäivinä asiakkaille jäi yksittäisiä aterioita toimittamatta inhimillisten virheiden takia.

Perjantaina 16. lokakuuta ruuatta jäi noin 30 ruokapalvelujen asiakasta.

– Valitettavasti tämä pitää paikkaansa. Näin ei tietenkään saisi tapahtua ja pyrimme siihen, ettei tämä toistu, sanoo Saimaan tukipalvelujen ruokapalvelujohtaja Elina Särmälä.

Tilausten puuttuminen huomattiin perjantaina iltapäivällä, kertoo Kuokkanen.

– Tilauksia jäi saapumatta perjantain ja viikonlopun ruuista. Suurin osa ruuista saatiin toimitettua, tosin myöhässä, ja osa asiakkaista ilmoitti järjestävänsä ateriat itse.

Ongelmiin on kaksi syytä

Ruuantoimitusvaikeuksien kerrotaan johtuvan kahden erilaisen toimintakulttuurin yhteensulauttamisesta. Onnihoiva ja Saimaan tukipalvelut toimittavat asiakkaille ruokaa eri tavoilla.

– Onnihoivalla on ollut hyvin joustava toimintatapa, eli asiakkaat ovat voineet tilata ruuat viikoittain sen ruokalistoilta. Sen sijaan me sovimme kotipalveluasiakkaiden kanssa vakiotoimituspäivät. Ruokatilaus on olemassa, ellei siihen tehdä muutoksia esimerkiksi asiakkaan loman tai sairaalaan joutumisen takia. Kun on paljon liikkuvia osia, on vaarana, että joku tilaus jää tekemättä, Särmälä kertoo.

Toimitusongelmien toinen syy löytyy ruokatilausjärjestelmästä.

– Onnihoiva ja Saimaan tukipalvelut käyttävät samaa järjestelmää, mutta kun järjestelmää käytetään organisaatioiden yli, tilausten merkitseminen ja tallentaminen tapahtuu hieman eri tavoin kuin ennen. Siinä on vielä opettelemista, Särmälä sanoo.

Lisäksi tilausjärjestelmässä oli viime viikolla tekninen virhe, kertoo Kuokkanen.

– Virheen takia tilauksia ei ole mennyt perille. Vikaa selvitellään parhaillaan.

Periaatteessa koko järjestelmämuutos tehtiin yhdessä yössä.

– Onnihoivan piti saada jokaiselta asiakkaalta suostumus siihen, että ruokatoimittaja vaihtuu. Me puolestaan tallensimme asiakastiedot järjestelmään periaatteessa yhden päivän aikana, missä oli myös todella iso työ.

Sekä Onnihoiva että Saimaan tukipalvelut pahoittelevat ruokatoimitusten ongelmia.

– Saimaan tukipalveluilla on vuosikymmenten kokemus ruokapalveluista, ja tiedämme kuinka tärkeää toimintavarmuus sen suhteen on. Yhtään tällaista virhettä ei olisi saanut käydä, Särmälä toteaa.

Luetuimmat

Kommentoidut