Ensimmäinen perintöprinsessa nukkuu ensin kunnon yönet Lappeenrannassa ja alkaa sitten etsiä asuntoa Helsingistä — Yksi Eevi Ihalaisen suurista unelmista toteutui lauantai-iltana

Perintöprinsessan kruunu paketoitiin jo odottamaan vuotta 2019, mutta nauhan ja pokaalin hän sai omakseen.

Pasi Murto AOP

Eevi Ihalaisen suuri unelma on toteutunut.

— Sanoinkuvaamattoman hieno tilanne, lappeenrantalainen Eevi Ihalainen kuvailee hetkeä, jolloin hänet valittiin Miss Suomen 2018 ensimmäiseksi perintöprinsessaksi. Puoli vuorokautta asiaa sulateltuaan ja yön nukuttuaan hän alkaa uskoa sen vihdoin todeksi.

Tosin nukkuminen jäi aika olemattomiin viime yönä, sillä perintöprinsessa kertoo, että vähän juhlittiin eivätkä yöunet kolme viikkoa kestäneellä missikiertueella olleet koskaan kovin pitkiä.

— Odottelen kyytiä ja olen juuri lähdössä Lappeenrantaan, hän kertoi sunnuntaina hieman ennen puoltapäivää Billnäsistä, jossa finaali huipentui lauantai-iltana.

— Jos ensi yönä nukkuisin kotona Lappeenrannassa vähän pitempään, hän suunnittelee.

Ihalainen sanoo, että yksi hänen suurimmista unelmistaan on toteutunut. Vaikka hän luotti omiin mahdollisuuksiinsa ja uskoi etukäteen lujasti olevansa kolmen parhaan joukossa, tulos jännitti.

Pasi Murto / All Over Press

Miss Suomi Alina Voronkova sekä perintöprinsessat Jenny Lappalainen ja Eevi Ihalainen hymyilivät iloisina Miss Suomi-kilpailussa Billnäsissä.

— Esiinnyimme kiertueella paljon ja meitä valmennettiin esiintymiseen, mutta kyllä silti jännitti.

Loppukilpailuun jokainen kilpailija sai kutsua kaksi vierasta. Ihalainen valitsi äidin ja siskon, jotka istuivat katsomossa jännittämässä mukana.

Kansainvälinen kisa odottaa perintöprinsessaa

Perintöprinsessan kruunusta Ihalainen joutui konkreettisesti luopumaan, sillä se paketoitiin jo odottamaan seuraavaa haltijaa. Sen sijaan perintöprinsessan nauhan ja pokaalin hän sai itselleen.

Univelkone maksun jälkeen Ihalaisella alkaa asunnon etsintä. Hän haluavansa saada mahdollisimman paljon työhommia, joten edessä on muutto Helsinkiin, josta töiden etsintä sujuu parhaiten ja helpoimmin.

— Olen ahkera ja määrätietoinen sekä haluan hoitaa missivuoden hyvin.

Ensimmäisen perintöprinsessan velvollisuuksiin kuuluu muun muassa kuuden viikon Miss Maailma-kiertue. Kisa järjestetään joulukuussa.

Lisäksi toiselle perintöprinsessalle lankeaa Miss International-kilpailu. Ihalainen kertoo, että torstaina päätetään lopullisesti, kumpi osallistuu kumpaankin kisaan, mutta yleensä ensimmäinen perintöprinsessa pääsee Miss Maailmaan ja toinen Miss Internationaliin. Kisoissa pärjäävät hieman erityyppiset missit.

Miss Suomi 2018 Alina Voronkova osallistuu Miss Universum-kisaan. Toinen perintöprinsessa oli Jenny Lappalainen.

Pasi Murto / All Over Press

Eevi Ihalainen saa pitää nauhan ja pokaalin, mutta kruunu paketoitiin odottamaan jo seuraavia valintoja.

Uusimmat uutiset