Jonkun epäiltiin hypänneen torstaina aamuyöllä Luukkaansalmen sillalta, mutta etsinnöissä ei löytynyt mitään – Poliisi on lopettanut etsinnät

Sivullinen oli huomannut vaatekappaleita sillalla aamuyöllä, ja ottanut yhteyttä hätäkeskukseen.

Niina Villman

Poliisi kävi tarkastamassa alueen uudelleen torstaiaamuna, mutta mitään ei löytynyt.
Poliisi kävi tarkastamassa alueen uudelleen torstaiaamuna, mutta mitään ei löytynyt.

Etelä-Karjalan pelastuslaitos sai keskiviikon ja torstain välisenä yönä hälytyksen puoli neljän aikoihin aamuyöllä ihmisen pelastamisesta vedestä. Sivullinen oli havainnut vaatekappaleita Luukkaansalmen sillalla, ja soittanut hätäkeskukseen.

Päivystävä palomestari Petri Pätilä kertoo, että pelastuslaitos haravoi veneellä aluetta puolentoista tunnin ajan, mutta etsinnöissä ei sinä aikana löytynyt mitään. Paikalla oli yksiköitä Imatran, Armilan ja Lavolan paloasemilta, sekä yksi poliisipartio ja ambulanssi.

– Meiltä oli paikalla vene ja kaksi sukellusyksikköä Imatralta ja Lappeenrannasta, sekä Armilankadun sammutusyksikkö, Pätilä kertoo.

Jarmo Junna Kaakkois-Suomen poliisista kertoo, ettei poliisillakaan ole toistaiseksi tietoa henkilövahingoista.

– Tällä hetkellä meillä ei ole muuta tietoa. On epäilys, että sieltä olisi mahdollisesti henkilö hypännyt sillalta veteen, Junna kommentoi aamulla.

Poliisi kävi torstaina aamupäivällä tarkastamassa aluetta uudelleen, mutta etsinnöissä ei löytynyt mitään. Koska tapahtuneesta ei ole uutta tietoa, etsinnät on lopetettu.

Juttua päivitetty klo 12.10. Lisätty tieto, että poliisi on käynyt tarkastamassa alueen. Korjattu Jarmo Junnan nimi.

Juttua päivitetty klo 13.23. Otsikkoa ja kuvatekstiä päivitetty.

Luetuimmat