Tilaajalle

Kaasuautoilun mahdollisuudet paranevat rutkasti Etelä-Karjalassa, kun liikennekaasua saa ensi kesänä tankkiin jo viidestä tankkauspisteestä — Pisimmällä työt ovat Lappeenrannassa, jossa tankkauspisteen maansiirtotyöt ovat käynnissä

Kukkuroinmäen biokaasulaitos alkaa tuottaa eteläkarjalaisten jätteistä liikennekaasua keväällä. Suomen teillä huristelee nyt yli 10 000 kaasuautoa, ja tankatusta kaasusta suurin osa on jo biokaasua.

Mika Strandén

Etelä-Karjalan jätehuoltoyhtiön asiakaspalvelu- ja viestintäpäällikkö Mari Iivonen on ajanut kohta kaksi vuotta kaasulla nyt noin kymmenen vuotta vanhaa Ruotsista tuotua Volvoa. Työnkin puolesta ympäristöasioita tulee mietittyä, hän sanoo. Tankkauspistoolia on helppo käyttää, Iivonen näyttää Lappeenrannan Gasumin asemalla. Ensi vuonna Iivosen tankkauksesta tulee vielä helpompaa, kun omalle työpaikalle tulee biokaasun jakelupiste.

Mahdollisuudet tankata autoon kaasua yli tuplaantuvat Etelä-Karjalassa ensi kesänä. Liikennekaasua saa silloin auton tankkiin kaikkiaan viidestä tankkauspisteestä Lappeenrannassa ja Imatralla. Nyt maakunnassa on vain kaksi Gasumin tankkausasemaa.

Luetuimmat

Kommentoidut