Pääseekö Lappeenranta Guinnessin ennätyskirjaan? Saimaan rannalle nousemassa ensi kesänä maailman korkein hiekkalinna — Hiekkaa lennätetään paikalle myös Ateenasta ja Milanosta

Aiemmin Lappeenrannan hiekkalinna ei ole ylittänyt kymmenen metrin korkeutta.

Lappeenrannan kaupunki

Hiekkalinna rakennetaan tänä vuonna 15. kerran. Paikka on entinen eli Linnoitusniemen kärki. Uutta on kuitenkin korkeus, sillä linna ei ole aiemmin kohonnut yli 10 metriin. Nyt tavoitteena on maailmanennätyskorkeus eli 18 metriä. Arkistokuva.
Hiekkalinna rakennetaan tänä vuonna 15. kerran. Paikka on entinen eli Linnoitusniemen kärki. Uutta on kuitenkin korkeus, sillä linna ei ole aiemmin kohonnut yli 10 metriin. Nyt tavoitteena on maailmanennätyskorkeus eli 18 metriä. Arkistokuva.

Lappeenrantaan aiotaan rakentaa ensi kesänä maailman korkein hiekkalinna. Jo 15:ttä kertaa Saimaan rannalle rakennettavan linnan on tarkoitus nousta 18 metriin.

Tällä korkeudella se peittoaisi nykyisen maailmanennätyksen yli metrillä. Nykyinen ennätyslinna rakennettiin viime kesänä Saksan Duisburgiin. Sen korkeudeksi mitattiin maailmanennätyksiä listaavan Guinness World Recordsin mukaan 16.68 metriä.

Ennätyslinnan veistämisestä vastaa ammattilaisveistäjä Kimmo Frosti. Frosti pitää 18-metrisen hiekkalinnan rakentamista hurjana haasteena. Aiemmin Lappeenrannan hiekkalinna ei ole kohonnut yli 10 metrin.

—Jos se olisi helppoa, sen tekisivät kaikki, Frosti naurahtaa.

Hän korostaa, että kyseessä on ennätysyritys. Jokin voi mennä myös pieleen. Suurin haaste on hiekan pitäminen jatkuvasti kosteana. 

—Kaikki hiekka pitää veistää kosteana. Siinä tarvitsee olla koko ajan vesisuihku. Jokaisella veistäjällä on letku, millä kastellaan hiekkaa koko veistämisen ajan.

Kartion mallisen hiekkalinnan pohjan halkaisija tulee olemaan 22 metriä. Kun korkeutta alkaa kertyä, veistäminen tehdään henkilönostureilta turvavaljaita käyttäen.

Koska linnan on tarkoitus rikkoa virallinen maailmanennätys, sen rakentamisessa on noudatettava tiukkoja sääntöjä.

—Minkäänlaisia tukirakenteita ei saa käyttää. Siihen tulee ainoastaan hiekkaa, vettä ja pintaan liimaa.

Frosti kertoo, että maailmanennätyksiä listaavan Guinnesin kanssa on asiasta tehty jo sopimus. Virallista lupaa Guinnessin nimen käyttämiseen linnauutisoinnissa ei kuitenkaan vielä ole. 

EPA-EFE/Friedmann Vogel 

Saksan Duisburgiin viime kesänä rakennettu hiekkalinna kohosi 16.68 metriin. Korkeudella se löi aiemman Intiassa tehdyn hiekkalinnojen korkeusennätyksen. Virallinen mittaus tehtiin 1. syyskuuta. 
Saksan Duisburgiin viime kesänä rakennettu hiekkalinna kohosi 16.68 metriin. Korkeudella se löi aiemman Intiassa tehdyn hiekkalinnojen korkeusennätyksen. Virallinen mittaus tehtiin 1. syyskuuta. 

"Panemme saksalaisia paremmaksi"

Lappeenrannan kaupungin markkinointi-, matkailu- ja asiakaspalvelupäällikkö Mirka Rahman kertoo, että maailmanennätyksen tavoittelu liittyy hiekkalinnan 15. juhlavuoteen.

—Idea lähti siitä, kun ajattelimme tehdä juhlavuoden kunniaksi jotain huomattavaa. Panemme saksalaisia paremmaksi. Toivottavasti saamme virallisen ennätyksen. Se toisi maailmanlaajuista näkyvyyttä.

Ennätyslinnaa varten Lappeenranta ostaa miljoona kiloa lisää hiekkaa normaalin kolmen miljoonan kilon jatkoksi. Pääasiassa hiekka tuodaan Lappeenrantaan Taipalsaarelta, mutta oman osuutensa pottiin kantavat myös Ateenan ja Milanon kaupungit, joihin Lappeenrannasta aukeaa Ryanairin lentoyhteys tämän kevään aikana.

Molemmista kaupungeista kuljetetaan Lappeenrantaan kilo hiekkaa, jotka käytetään hiekkalinnalle tuleviin monumentteihin. Ateenan hiekka lähtee Lappeenrantaan Akropolikselta. Se käytetään linnalle syntyvän Akropolis-kukkulan veistämisessä. Milanosta tuotava hiekka käytetään Leonardo da Vincin patsaan tekemiseen.

—Hiekan tuomisella on symbolinen arvo. Haluamme tuoda esiin yhteyksiämme.

Hiekkalinnalle on syntymässä ennätyskorkean huipun lisäksi suuri kokonaisuus. Noin 100 aiheen kokonaisuudessa ovat mukana muun muassa kaikki Suomen linnat ja Viipurin linna, Saimaan alueen matkailukohteita sekä Saimaan läheisen Venäjän matkailualueen tarjontaa. Myös Venäjällä järjestettävät jalkapallon MM-kisat näkyvät hiekkalinnalla. 

LUT suorittaa virallisen mittauksen

Hiekkalinnan veistäminen alkaa 27. toukokuuta. Avajaisia vietetään 9. kesäkuuta ja se on avoinna 2. syyskuuta saakka. Linna kuitenkin muuttaa ulkomuotoaan kesän aikana, sillä sen veistäminen jatkuu heinäkuulle asti.

Frosti kertoo linnan suunnittelun olevan juuri nyt kuumimmillaan. Tärkeintä on pohtia, miten optimoidaan paikalla olevien veistäjien määrä, että pienessä tilassa ei ole liikaa ihmisiä veistämässä. Alkuvaiheessa ennätyslinnaa mahtuu veistämään yhtäaikaisesti neljä tekijää, korkeammalla vähemmän. Mukana veistäjätiimissä on veistäjiä kuudesta maasta.

—Suunnitelman pitää olla kirkkaana minun päässäni ja aikataulun tarkasti paperilla, että muutkin sen näkevät.

Frosti kertoo veistäjien tulevan linnalle noin kahdeksi viikoksi kerrallaan. Itse hän aikoo olla paikalla koko 45 päivän veistourakan.

Kun linna heinäkuussa valmistuu, mitataan sen korkeus yhteistyössä Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) kanssa heinäkuun toisella viikolla.