Lappeenrannan kauppakeskus Galleriassakin jo tyhjää tilaa— valtava Iso-Kristiina sen sijaan käytännössä täysi

Pitkään haitanneet työmaat eivät enää motita keskustaa — kaupankäynti ehkä vilkastuu. Muuten Valtakadun tauti uhkaa levitä.

Mika Strandén, Mika Strandén

Moda oli lauantaina auki viimeistä päivää kauppakeskus Galleriassa. Jotkut liiketilat ovat olleet Galleriassa tyhjillään jo pitkään.
Moda oli lauantaina auki viimeistä päivää kauppakeskus Galleriassa. Jotkut liiketilat ovat olleet Galleriassa tyhjillään jo pitkään.

Lappeenrannassa kauppakeskus Iso-Kristiina täyttyy. Sen sijaan tyhjät liiketilat vaivaavat vanhan keskustan lisäksi jo kauppakeskus Galleriaakin.

Moda Galleria oli auki Galleriassa lauantaina viimeistä päivää. Jo sitä ennen kauppakeskuksen katutasolla oli viisi vapaata liiketilaa.

Meiltä on lähtenyt kaksi isoa ketjuvuokralaista, Seppälä ja Mekka, joiden toiminta on loppunut kokonaan. — Sari Mustapää

— Meillä on useita vuokrausneuvotteluja meneillään, eli tämä on normaalia vuokralaisvaihtuvuutta, selvittää Maria Söderman Trevian Asset management -yhtiöstä.

Kauppakeskuspäällikkö Sari Mustapää toteaa, että vuokralaisia menee ja tulee.

— Taustalla on sekin, että meiltä on lähtenyt kaksi isoa ketjuvuokralaista, Seppälä ja Mekka, joiden toiminta on loppunut kokonaan.

Mustapään mukaan Ison-Kristiinan laajennus on vetänyt kaupankäynnin painopistettä yläkaupunkiin.

— Olemme yhdessä edelleen hyvin vetovoimaisia.

Iso-Kristiina käytännössä täysi

Ison-Kristiinan vetovoima on tällä hetkellä ylivoimainen. Kauppakeskuspäällikkö Jukka Nieminen kertoo, että ensimmäistä kertaa pääkerros on käytännössä täysi. K-kerroksessa on muutama liiketila vapaana.

— Vuokratilanne on parantunut koko ajan. Nyt olemme tosi tyytyväisiä. Viimeisinä lokakuussa tuli Partioaitta ja marraskuussa New Yorker.

Työmaat ovat motittaneet Isoa-Kristiinaa kuten vanhaa keskustaakin. Kansalaistori valmistui viimein, eikä Ison-Kristiinan ympärillä ole enää muitakaan työmaita.

Vuokratilanne on parantunut koko ajan. Nyt olemme tosi tyytyväisiä. — Jukka Nieminen

— Ensi vuosi on meidän ensimmäinen, jolloin tänne pääsee joka suunnasta. Ympäristö alkaa viimein olla kunnossa.

Marleena Liikkanen

Iso-Kristiina on saanut koko ajan lisää vuokralaisia, vaikka jotkut ovat jo lähteneetkin. Nyt  pääkerros on täynnä.
Iso-Kristiina on saanut koko ajan lisää vuokralaisia, vaikka jotkut ovat jo lähteneetkin. Nyt pääkerros on täynnä.

Nieminen toteaa, että työmaat ovat vaikuttaneet kaupankäyntiin ja hankaloittaneet kehittämistä.

— Luulen, että nyt muuallakin keskustassa tilat alkavat täyttymään. Saavutettavuus on niin hirveän tärkeää.

Liikkeet vaihtaneet paikasta toiseen

Valtakadulla ja Marian aukion ympärillä monien liiketilojen ikkunat ammottavat tyhjinä. Lappeenrannan kaupunkikeskusta Lakesin toiminnanjohtaja Johanna Ruotsi muistuttaa, että Ison-Kristiinan uudistuksessa sen liiketilojen määrä kasvoi 34:stä 80:aan.

— Liikkeet ovat vaihtaneet Lappeenrannassa pitkään paikasta toiseen. Joku tila täyttyy ja toinen tyhjenee. Onkohan missään muualla ollut näin isoa muuttoliikettä, miettii Ruotsi.

Kaikki eivät ole siirtyneet Isoon-Kristiinaan.

Iso monttu oli tuossa keskustan ytimessä kolme vuotta. Liikkumisen esteenä oli hirveät tukokset. Nyt ei esteitä ole, ja olisi tilaa kehittyä. — Johanna Ruotsi

— Nyt tyhjillään Cityllä olevista liiketiloista on myös siirrytty Kauppa- ja Valtakadun kulmaan nousseeseen uuteen asuin-liiketaloon, sanoo Ruotsi.

Ruotsikin on tyytyväinen, kun viimeisinä työmaista kaupungintalon edustatori aukesi ja Valta- ja Kauppakadun risteyksen työmaa valmistui.

— Iso monttu oli tuossa keskustan ytimessä kolme vuotta. Liikkumisen esteenä oli hirveät tukokset. Nyt ei esteitä ole, ja olisi tilaa kehittyä.

Kaupan murros ja venäläisten vähyys vaikuttavat

Moda Galleria lopetti Galleriassa lauantaina. Se siirtyi Isoon-Kristiinaan siellä olevan Modan yhteyteen. Kauppias Satu Touru kertoo, että syy muuttoon on kaupan yleinen tilanne.

— Ei olisi lähdetty, jos kauppa kävisi yhtä hyvin kuin neljä vuotta sitten. Meillä on yksinkertaisesti liian isot neliöt paikkakunnan tämän hetkiseen kauppatilanteeseen verrattuna.

Kauppoja on sulkeutunut ja tarjonta on pienentynyt. — Satu Tauru

Kaupan murros näkyy koko maassa, mutta Lappeenrannassa rassaa lisäksi venäläismatkailijoiden väheneminen.

— Kauppoja on sulkeutunut ja tarjonta on pienentynyt. Paikkakunnalla on aiempaa huomattavasti vähemmän ostavaa asiakaskuntaa, sanoo Touru.

Mika Strandén

Galleriassa oli perjantai-iltapäivänä hiljaista.
Galleriassa oli perjantai-iltapäivänä hiljaista.

Ruplan kurssi on nakertanut kauppaa jo pitkin vuotta. Sen lisäksi vuodenvaihteessa astuu voimaan säännös, jonka mukaan kukin saa viedä Venäjälle vain 500 eurolla tavaraa.

Touru toivoo, että raja vetäisi vuodenvaihteen tietämissä viime vuotta paremmin niin että asiakkaat pääsisivät Lappeenrantaan.

— Neljä viisi tuntia joutuivat odottamaan tullijonossa, kun Kotkan suunnalla pääsivät ajamaan suoraan läpi.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset