Metsä Fibren Joutsenon tehtaan öljyvuodon syy edelleen epäselvä, öljylautta saatu rajattua Pulpinlahdella — Tehtaanjohtaja: "Tilanne on hallinnassa"

Hannu Vallas

Metsä Fibren Joutsenon tehtaan öljyvuodon syy edelleen epäselvä, öljylautta saatu rajattua Pulpinlahdella — Tehtaanjohtaja: "Tilanne on hallinnassa"

Joutsenossa Metsä Fibren tehtaalta on vuotanut öljyä Saimaaseen. Öljyvahinko havaittiin kello kuuden aikaan torstaiaamuna.

Päivystävä palomestari Arto Taina Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta kertoi aamulla, että vuotanut öljy on mahdollisesti jäähdytysvesilinjalta vuotanutta hydrauliikkaöljyä.

Kello 11 jälkeen pelastuslaitokselta kerrottiin, että se selvittää edelleen vuotokohtaa tehtaan henkilökunnan kanssa yhteistyössä. Öljyntorjuntatoimet kohteessa on aloitettu.

Paikalla Pulpinlahdella on viisi pelastuslaitoksen öljyntorjunta-alusta. Öljylautta on saatu rajattua öljynkeräyspuomein. Pelastuslaitos on tarkkaillut öljylautan liikkeitä ilmasta käsin.

Arviot vuotaneen öljyn määrästä eivät ole vielä tarkentuneet. Metsä Fibren viestinnästä kerrottiin aamulla, että öljyä on vuotanut noin 70—100 litraa. Tainan mukaan kysessä oli ensiarvio.

—Se voi elää suuntaan tai toiseen.

Kello 11 jälkeen pelastuslaitokselta viestittiin, että öljyn määrä on vähäinen.

Taina ei vielä aamulla osannut arvioida, kuinka pahasta tilanteesta on kyse.

—Vielä ei ole vakava ympäristövahinko käsillä. Yritämme olla etupainotteisesti liikkeellä.

"Tilanne on hallinnassa"

Metsä Fibren Joutsenon tehtaan johtaja Ari Tanninen kertoi kello 11 jälkeen aamupäivällä, että tutkimukset ovat edelleen käynnissä kohteessa. Vuotaneen öljyn määrästä ei ole tarkempaa tietoa. Myös vuodon syy on edelleen selvitettävänä asiana.

—Vuodon paikallistaminen on edelleen kesken. Selvitämme vuodon alkulähdettä. Tarkemman määrän arvioiminen on tässä vaiheessa vaikeaa.

Tanninen ei kommentoi, onko vuoto jo päättynyt.

—Kuten totesin, selvitämme asiaa edelleen.

Tannisen mukaan tilanne ei kuitenkaan näytä pahalta.

—Tilanne on hallinnassa.

Vuotaneesta öljystä on otettu näytteitä, jotka on lähetetty tutkittaviksi. Tannisen mukaan tuloksia odotetaan iltapäivän aikana.

Etelä-Karjalan pelastuslaitos sai hälytyksen Haukilahdentielle kello 6.25. Paikalle lähti lukuisia pelastuslaitoksen yksiköitä.

Juttu päivittyy, kun tiedot tarkentuvat.